Quantcast
Channel: pro peruskoulu
Viewing all 365 articles
Browse latest View live

Uusi koulupäivä - koulu alkaisi aikaisintaan yhdeksältä

$
0
0
Agraariyhteiskunnan ajan lukujärjestys
12.3. Iltalehti


Torstaina aamupäivällä Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä luovutti Tulevaisuuden peruskoulu -nimisen loppuraporttinsa opetusministeri Krista Kiurulle. Työryhmässä päätettiin muun muassa siitä, että koulupäivän pitäisi alkaa aikaisintaan yhdeksältä.

- Kahdeksan kouluaamut juontavat juurensa agraariyhteiskunnan ajoilta. Oppimisen näkökulmasta tehokkaampaa olisi, jos koulupäivät alkaisivat vasta yhdeksältä. 

Opettajavuosistani muistan, kuinka väsyneitä oppilaat yleensä olivat ensimmäisellä aamutunnilla. Lisäksi isommissa kaupungeissa asuvat lapset eivät joutuisi aamuruuhkaan ja pienemmillä paikkakunnilla asuvien taas ei tarvitsisi herätä niin aikaisin, jos lähimpään kouluun on pitkä matka, perustelee Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä.


Koko raportti:

Tulevaisuuden peruskoulu (minedu.fi)

Koulun aloitusaika herättää aina suuria intohimoja. Oletan, että niin käy nytkin, kun Tulevaisuuden peruskoulu -raportissa esitetään, että koulu alkaisi aikaisintaan yhdeksältä.

Maalla koulumatkat voivat olla pitkiä ja kouluihin mennään koulutakseilla. Maalla on hyvä, että koulu alkaa yhdeksältä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että koulun paras aloitusaika on kello kahdeksan. Kun kouluun mennään ajoissa, sieltä pääsee myös ajoissa pois. Lapsille jää koulupäivän jälkeen enemmän leikki- ja harrastusaikaa.

Jos koulupäivän alkua myöhennetään tunnilla, lapsilla on kiire tehdä läksyt ennen harrastuuksiinsa menoa. Leikkiaikaa ei juuri jää.

Kaikkia harrastuksia ei kouluun edes saada, musiikki- ja kuvataidekoulut, ratsastukset, uimiset ja jääkiekot. Urheiluseurojen valmentajat käyvät päivisin töissä, mistä ihmeestä löytyy valmentajia vaikka keskelle koulupäivää?

En usko, että lapset tulevat olemaan sen pirteämpiä, jos koulu alkaa säännöllisesti yhdeksältä. Lasten elämänrytmi siirtyy tunnilla. Silloin mennään säännöllisesti myös nukkumaan myöhemmin, ja lapset tulevat kouluun yhtä väsyneinä kuin ennenkin.

Paras lääke aamuväsymiseen on laittaa lapset kotona ajoissa nukkumaan. Alakoululaisen sopiva nukkumaanmenoaika on noin 20.30-21.00. Jos lapset ovat aamulla väsyneitä, ei oikeastaan voida syytä kuin kotia. 

Kyllä vanhempien tehtävä on laittaa lapsi nukkumaan, eikä jättää lasta kukkumaan kännykän tai konsolipelin kanssa. On täysin selvää, että lasta väsyttää, jos hänet jätetään valvomaan vempaittensa kanssa yömyöhään. Silloin tullaan kouluun väsyneenä alkaa koulu sitten kahdeksalta tai yhdeksältä.

Kotikasvatus takaisin kunniaan

$
0
0
Suomi on lastenkasvatuksen DDR. 
15.3. Ilta-Sanomat


Väkivalta töissä: Lastentarhanopettajista jo liki 40 prosenttia joutuu potkujen ja lyöntien kohteeksi työpaikallaan.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lasten käytöshäiriöiden lisääntymiseen on kaksi syytä.

– Lapset eivät opi kestämään turhautumista, kun osa vanhemmista ei osaa kieltää lapsiltaan mitään. Toinen yhtä tärkeä seikka on, että lapset ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita. Kyse ei ole lapsen häijyydestä, vaan merkki siitä, ettei lapsi jaksa viriketulvaa. On liikaa ääntä ja liikaa visuaalisia ärsykkeitä sen sijaan, että lapsi saisi olla vaan. Päiväkotienkin tilat ovat meluisia ja ryhmät liian suuria, hän kertoo.


Päiväkodeista ja peruskoulun alaluokilta tihkuu jatkuvasti tietoa pienten lasten aggressiivisuuden määrän kasvusta. Jos pienet lapset voivat käydä kiinni opettajiinsa, he käyvät kiinni myös toisiin lapsiin.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin:

Lanka palaa - kohta aggressiiviset pikkulapset eivät enää olekaan pikkulapsia (Properuskoulu 20.11.2013)

Kuten Sinkkonenkin toteaa, on aivan selvää, että osa vanhemmista ei osaa ollenkaan kasvattaa lapsiaan. On todella surkeaa, jos isä tai äiti eivät pysty asettamaan lapselleen alkeellisiakaan rajoja. 

Ei tajuta edes kasvatuksen yksinkertaisinta perusasiaa:

Rakkautta ja rajoja

Sekä rakkaus että rajat luovat lapselle turvallisuuden tunnetta. Lapsi tietää, että hänestä välitetään, kun hänelle annetaan selkeät rajat.

Alaluokilla on vanhempia, jotka voivat kysyä, olen epätoivoinen, kun lapsi leikkii kännykällä koko ajan, en saa häntä edes ajoissa nukkumaan, mitä teen?

Opettaja vastaa, ota kännykkä pois ja laita se vaikka jääkaappiin ja pane lapsi omaan sänkyyn.

On vanhempia, jotka ulkoistavat lastenkasvatuksen kännyköille ja tableteille, televisioille ja pelikonsoleille. Kun lapsi on pois jaloista, ja vanhemmille jää aikaa harrastaa ja toteuttaa itseään.

Lapsi jätetään härpäkkeineen yksin, heitteille.

Minulla on viisi lasta, joista kolme on jo aikuisia. En väitä, että lasten kasvattaminen olisi aina ollut helppoa. Mutta tunteen lisäksi myös järjenkäyttö on sallittua, voidaan puhua siitä kadonneesta maalaisjärjestä. 

Kokeneen kasvattajan ohjeita:

1. Rakasta lastasi.

Sen sijaan, että jatkuvasti lykkäät lapsen käteen kännykän, tabletin tai pelikonsolin ohjaimen, ota lapsi syliin ja kerro hänelle tarinoita ja lue satuja. Hieman isommalle lapselle voi lukea vaikka Mikko Mallikasta tai jotain ikätasoon sopivaa jatkokirjaa.

Sadut kasvattavat lapsia yhä edelleen. Lapset oppivat satujen kautta oppimaan, mikä on oikein tai väärin. Saduissa hyvä voittaa.

Kun lapsi menee nukkumaan, peittele lapsesi, hali ja suukottele, lue pieni iltarukous tai kerro iltasatu.

Pikkuhiljaa lapsi tuntee olevansa hyväksytty, tajuaa, että isä ja äiti rakastavat häntä.

2. Ei tarkoittaa ei. 

Sanan ei käyttäminen on monessa asiassa on suotavaa, sillä lapsi hakee jatkuvasti rajojaan. Lapsen ei saa antaa elää pellossa

Älä aina anna periksi. Johdonmukaisuus on valttia.

Jos sanot ei, se todella merkitsee ei. Jos lapsi saa vinkumalla, huutamalla, rähjäämällä tai itkemällä asiansa periksi, peli on menetetty. 

Kun sanot, että nyt lelut laiteaan laatikkoon, ne laitetaan laatikkoon. Kun sanot, että nyt loppuu tabletilla räplääminen, se todella loppuu siihen. Ota vaikka itse tabletti pois lapselta, jos muu ei auta. 

Ensimmäiset kerrat ovat vaikeita, mutta pikkuhiljaa lapsi alkaa tajuta, että kyllä isä ja äiti ovat ne ihmiset, jotka määräävät talossa. Lapsi ei saa määrätä vanhempiaan.

Lapsi oppii kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä.

3. Ole lapsesi kanssa.

Älä ulkoista lapsesi kasvatusta päiväkodille, koululle tai urheiluseuralle.

Sen sijaan, että itse lähdet yksin lenkille, ota lapsi joskus mukaan kävelylle tai mene hänen kanssaan lähikentälle pelaamaan jalkapalloa tai heittelemään koreja.

Kotona voi tehdä kaikenlaista yhdessä, pelata muistipelejä, rakennella lego-maailmoja, askarrella, piirrellä ja maalailla. Leipominen ja pipareiden tekeminen on lasten mielestä aivan fantastista. Lapsille voi antaa pieniä ruuanlaittotehtäviä kuten perunoiden peseminen ja kuoriminen.

Tekemisen ohessa voi lasten kanssa puhua mistä vaan ja käsitellä yhdessä erilaisia lasta askarruttavia asiota. Kuka muukaan antaa lapselle neuvoja ja elämänohjeita kuin oma isä ja äiti.

Jokainen vanhempi kyllä keksii perheelleen sopivaa yhteistä tekemistä.

4. Ole aikuinen.

On hirvittävää, jos isä tai äiti alentuu ajattelussaan ja toiminnassaan lapsen tasolle. Lapsi menee sekaisin.

Joskus koulussa kohtaa lapsia, jotka joutuvat pienestä pitäen huolehtimaan pikkusisarestaan, kun vanhemmat toteuttavat itseään

Karmeinta on, jos lapsi joutuu huolehtimaan omista vanhemmistaan. Kun vanhemmat juovat, voi tapahtua niinkin, että kymmenvuotias lapsi hoitaa ostokset ja ruuat ja siivoa vielä huushollinkin.

Mitä meidän pitäisi tehdä?

1. Lähineuvolat takaisin

Neuvolaverkkoa on nokkaa pidemmälle ajattelematta harvennettu. Kun ensimmäiset lapseni olivat pieniä 1980-luvulla, lähineuvoloita löytyi joka lähiön nurkalta.

Äidin tai isän oli helppo mennä kahvittelemaan ja juttelemaan neuvolatädin kanssa milloin vain. Neuvolatäti antoi ohjeitakin, jos niitä pyydettiin. Samaan aikaan lapsi innoissaan leikki leikkinurkkauksessa.

Neuvolatäti oppi tuntemaan sekä lapsen että perheen.

2. Pakollinen lastenkasvatusajokortti

Kortin ensimmäinen osio olisi synnytysvalmennus ja ohjeet vauvanhoitoon.

Kortin toinen vaihe olisi lyhyt kymmenen oppitunnin lastenkasvatuskurssi. 

On erittäin outoa, että yhteiskunta normittaa auton ajoa ajokortteineen hyvinkin tarkkaan, mutta lapsia saa kasvattaa miten vain tai jättää lapset jopa kasvattamatta.

Lastenkasvatuskurssin oppitunteihin kuuluisi paljon myös keskustelua. Vanhemmat keskustelisivat myös keskenään, saisivat tukea toisiltaan ja huomaisivat, että ongelmat ovat samanlaisia ja ratkaistavissa.

Kurssin lopussa olisi tentti. Jos kurssi reputetaan, uusitaan kurssi. Kun kurssi saadaan läpi, molemmille vanhemmille annetaan käteen lastenkasvatusajokortti.

Kurssit suoritettaisiin lähineuvoloissa maksimissaan kymmenen hengen ryhmissä. 

3. Perheille annetaan kotihoitovaihtoehto.

Annetaan vanhemmille todellinen vaihtoehto hoitaa pientä alle kolmevuotiasta lasta myös kotona. Kaikille se ei ole mahdollista, siksi myös nykyinen pienten lasten päiväkotimalli on säilytettävä.

Pienen lapsen päiväkotihoito on erittäin kallista. Olen aina ihmetellyt, miksi lasten kotihoitoa ei tueta samalla hinnalla kuin lasten päiväkotihoitoa. Kotihoidon kalleudesta huolimatta viisi lastani on alle kolmivuotiaina hoidettu kotona.

Lapsi laitetaan yksivuotiaana yhteiskunnan lastenkasvatusputkeen. Jotkut vanhemmat ulkoistavat myös lasten vapaa-ajan esim. urheiluseurojen tai ratsastustallien hoteille.

Kaikki vanhemmat arkena eivät kerkiä nähdä lapsiaan juuri ollenkaan. 

4. Päiväkotiryhmille ja peruskoulujen luokille on asetettava lailla maksimikoot.

Miesmaikkoja kehiin

$
0
0
8.3. IS


Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi pitää yhtenä ongelmana sitä, että alalle hakeutuu vain tietynlaisia ihmisiä, jotka ovat menestyneet hyvin koulussa.

– Opettajankoulutukseen hakee niin moni, että sinne valikoituvat sellaiset, joilla on koulumenestys on ollut hyvä. Oppimisvaikeuksien ymmärtäminen ei varmaan ole heille kovin tuttua ja oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen asemaan asettuminen ei välttämättä ole heille helppoa, vaikka sitä yrittääkin, Välijärvi miettii.

Opettajien ammatti on hyvin naisvaltainen. Opetushallituksen tuoreimman Opettajat Suomessa -seurantaraportin mukaan kolme neljäsosaa (73,6 %) peruskoulun opettajista on naisia. Käytännössä alalle valikoituu enemmän naisia, koska koulutukseen on niin vaikea päästä.

Välijärvi kannattaa mieskiintiöitä opettajankoulutukseen.

– Kyllä suoraan sanottuna jonkinnäköistä kiintiöintiä kaipaisin, vaikka se on todettu tasa-arvolain vastaiseksi. Koulun moninaisuuden kannalta se olisi ihan perusteltua, että sopivaa kiintiöintiä harkittaisiin.


Munalisät käyttöön? (Properuskoulu 6.8.2014)

Mieskiintiöt takaisin opettajienkoulutukseen (Properuskoulu 9.3.2014)

Miehiä kouluihin (Properuskoulu 6.1.2010)


Kertaus on opintojen äiti, ja turpaan tulee niin, että tukka lähtee. Mutta tukan lähdön uhallakin toistan taas:


Tasa-arvoa pitää tarkastella oppilaan kannalta. 

Miehiäkin tarvitaan peruskoulussa.

Miksi muka kaikkien opettajien pitäisi olla naisia? 

Suuren ikäluokan miesmaikat ovat jo pääsosin eläkkeellä. Kohta lähtee jämäikäluokan miehetkin. Sitten koulujen käytävillä saa huhuilla miesmaikkojen perään. 

Jo nyt pätevistä miesmaikoista on ankara pula. Rehtorit repivät vastavalmistuneet miesmaikat housujen lahkeista koulujen ovista sisään.

Juuri kukaan ei ole blogistaniassa eikä juuri missään käsitellyt professori Jouni Välijärven mitä tervetulleinta avausta. Hyvä, että Jyväskylän yliopiston professoripiireistä löytyy vielä rotia.

Arjen rotia.

Miesopettajan kosketus

$
0
0
25.3. Yle


Pelko lapsiin sekaantujaksi leimautumisesta vaikeuttaa miesten suhtautumista nuoriin tyttöihin ja lapsiin. Asenneilmapiiri on kiristynyt niin, että esimerkiksi isoisät pohtivat vertaisryhmässä, miten lapsenlapsia on soveliasta sylitellä.

Miesopettajat pulassa –mikä on sopivaa ja mikä ei?

Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen tunnistaa ilmiön.

– Enenevässä määrin kuulee esimerkiksi miesopettajien vaikeuksista toimia tyttöoppilaiden kansa. Kysymys siitä, mikä on asiatonta ja mikä sopivaa, leijuu koko ajan yllä. Opettajat pohtivat esimerkiksi, miten voi koskettaa ja miten leikkiä, ettei tule vääriä tulkintoja.

Paalasen mukaan kyse on asenneilmapiirin muutoksesta, joka on tapahtunut viimeisimmän vuosikymmenen aikana.

– Se välttely ja itsekriittisyys on olemassa. Se johtuu erityisesti siitä, että pelkkä vihjaus asiattomasta puheesta, kosketuksesta tai lähestymisestä, erityisesti tyttöä kohtaan, riittää tuhoamaan miehen uran tai vaikeuttamaan elämää valtavasti, Paalanen toteaa.


Yle tarttui tärkeään aiheeseen, joka nousi esiin Ylen nettikeskustelussa. Kannattaa lukea Ylen juttu kokonaisuudessaan.

Miehet pelkäävät olla tekemisissä nuorten tyttöjen kanssa, ettei tilanne tule ymmärretyksi väärin. (Yle)

Sairas maailma.

Jokaisella tytöllä on isä tai vaari. Koulussa ainakin toistaiseksi löytyy miesmaikkojakin. Pohdin asiaa miesopettajien kannalta.

Ensimmäisen kerran törmäsin ongelmaan Heinolan kurssikeskuksessa joskus 1980-luvun lopulla. Heinolassa järjestettiin suosittuja viikon kestäviä opettajien täydennyskursseja.

Kun saavuin huoneeseeni, toisen sängyn reunalla istui mies, joka nojasi käsiinsä. Hän oli matematiikan opettaja jostain pohjoisesta. Hän kertoi minulle tarinansa, joka oli osin täysin julkinen. Olin lukenut tapahtumasta Hesarista.

Matematiikan opettaja oli oppitunnilla kannustavasti taputtanut yläkouluikäistä tyttöä olkapäille, kyllä se siitä. Tyttö oli kertonut kotona äidilleen, että opettaja oli kosketellut rintoja.

Tietenkin tapahtuma meni ensin lehteen ennen kuin asia saatiin kunnolla selvitetyksi. Kosketushetkellä koko muu luokka oli läsnä, totuus oli helppo selvittää. Tyttö ja äiti pyysivät anteeksi, ja lehteen tuli pieni oikaisukirjoitus.

Mutta epäilys jäi itämään, entä jos tuo maikka sittekin kosketteli oppilaan rintoja? 

Matikanmaikka joutui muuttamaan pois paikkakunnalta, mutta epäilys seurasi häntä sinnekin, vaikka hän oli täysin syytön. 

Minä keskustelin Heinolassa murtuneen miehen kanssa. Olin hänen puolestaan hyvin surullinen, en tule koskaan unohtamaan keskusteluamme.

Olen melko etäinen opettajaluonne. En juuri koskettele oppilaitani, en siksi, että pelkäisin jotain pedofiilinleimaa, vaan luonteeseeni ei kuulu turha koskettelu. Välitunneilla en halua, että oppilas tarttuu käteeni, kun valvon välituntipihaa. Sanon vain, että minun pitää suorittaa virkatehtävääni. 

Joskus opettaja joutuu lohduttamaan oppilasta. Voin taputtaa tyttöä olkapäähän tai päälaelle, kyllä se siitä. Lapsi tajuaa kyllä, että opettaja lohduttaa.

Opettajanurani aikana on tapahtunut monia tapaturmia, jolloin olen takuulla joutunut koskettelemaan oppilasta auttaakseni häntä. Teknisellä käsityötunnilla olen kymmeniä ja kymmeniä kertoja laittanut laastaria sormeen, ottanut oppilaan kädestä kiinni, puhaltanut sormeen ja lohduttanut.

Kaksi kertaa olen pelastanut oppilaan hengen, kukaan ei tullut kiittelemään minua.

On aivan hirveää, mikäli isät pelkäävät pedofiilileiman takia esim. liikkua kaksistaan kaupungilla teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Kyllä oman tyttären kanssa pitää saada kulkea käsi kädessä aivan rauhassa ilman minkäänlaisia leimoja.

Minulla on viisi lasta, joista kolme on tyttöjä. 

On se kummallista, että naisille sallitaan enemmän, kosketteluakin. Naismaikka voi vaikka halailla poikaoppilastaan, tuosta vaan. Jos miesmaikka halailisi tyttöoppilasta, edessä olisi varma raastupakeikka.

Suomalaista peruskoulua ajetaan totaalikaaokseen

$
0
0
Dennis Hayes
Lundell:

Nyt suomalaista koulutuspoliittista suunnitelua ammutaan järeällä tykistöllä, olen pääsosin samaa mieltä Dennis Hayesin kanssa. 

Hayesin ajatuksia löytyy omieni alta.

Olen useaan otteeseen eri tilaisuuksissa kyseenalaistanut suomalaisen koulutuspolitiikan: 

Suomalaista koulutuspolitiikka ei ohjaa kukaan tai mikään.

Olemme tärväämässä upean peruskoulumme perinnön. Kivijalat natisevat jo. Tuntuu oikeasti siltä, että yksi Pisa-notkahdus ajoi suomalaiset kasvatustahot paniikkiin.

"Uudistetaan" kuin viimeistä päivää maailmanlopun alla, keskustelun pohjaksi, antaa palaa:

- opettajat alennetaan oppimisen ohjaajiksi
- uusi OPS, opetussuunnitelmia on vaihdettu kuin hevosta lennosta, koulukohtainen, alueellinen, kunnallinen, valtakunnallinen
- uusi OPS on sellainen järkäle, että harva maikka viitsii kahlata sitä läpi
- arvojen kanssa leikitään edestakaisin
- uudet koululait
- epäonnistunut kolmiportainen tuki puuduttavine paperitöineen
- uusi koulupäivä a' la Kirsi Lonka
- lopetettiin osa erityiskouluista, osaamiskeskuksista, ja osaaminen hajautettiin pirstaleiksi
- inkluusio
- lähikouluperiaate, joka ei ole lähikouluperiaate, koska kouluja on lopetettu roppakaupalla
- maalla oppilaita kuljetetaan takseissa jopa kolme tuntia per koulupäivä
- katastrofaalinen arviointikokeilujakso kaameine todistuskaavakkeineen, joista kukaan ei saanut selvää
- joissain kunnissa on sanallinen arviointi, joissain taas ei
- yläkoulujen arviointi ei ole tasapuolinen
- erityispedagogiikan professori toteaa, että luokkakoolla ei ole merkitystä oppimisen suhteen
- jotkut uskovat häntä 
- edu cloud, oletetaan, että opettajat tekevät itse kaiken materiaalin edu cloudiin omalla ajallaan
- fronter-sekoilu, tarjottiin opettajistolle vanhentunutta tietotekniikkaa
- hajoitetaan oppiaineiden historiallista ja toimivaa jatkumoa
- rikotaan oppiainerajat
- ilmiöpohjainen opetus
- klassinen sivistys on roskaa
- taideaineet eivät ole kohta yhtään mitään
- alakouluissa on leikkivavoja ja tt-tunteja maantiedon, biologian ja historian kustannuksella
- sohvat ja matot luokkiin pölyttymään
- isot pulpetit ja seisominen
- pallot, joissa istutaan
- toisaalta halutaan heittää kaikki kalusteet luokasta
- toimipisteopetus
- halutaan ulos luokasta
- eräs kansanedustaja sanoi minulle, että kaikki koulut pitäisi räjäyttää, koska ne muistuttavat kasarmeja
- lapsista tehdään työelämän tykinruokaa
- kohta ylioppilaat eivät hallitse kuin yhtä vierasta kieltä, englantia
- suuria eurooppalaisia sivistyskieliä, saksaa tai ranskaa, osaa enää hyvin harva ylioppilas
- pakkoruotsi ulotetaan kohta jo esikouluun
- luullaan, että tabletit ja tietoverkot ratkaisevat kaikki oppimisen ongelmat
- oppikirjat roskiin
- tieto tabletteihin
- wikipedia-tieto korvaa muistin ja aivot
- ulkoaoppinen on pannassa ja vanhanaikaista
- pelaaminen on kivaa ja ratkaisee lasten opiskelumotivaation
- koodaminen oppiaineeksi
- oppimisen pitää olla kivaa, työ on menettämässä merkityksensä
- luullaan, että kaikki oppivat kaiken
- oppilaita päästetään luokalta toiselle katsomalla läpi sormien
- poikien lukutaito on romahtamassa
- kohta kukaan ei osaa matematiikkaa
- siirrytään yhteisliikuntaan, ja lasten kunto tulee laskemaan entisestään
- opettajat väsytetään viestinnällä
- pakollisia YT-kokouksia kaksi tuntia per viikko
- koulurauha ei ole koulurauhaa
- kohta miehiä ei näy kouluissa ollenkaan, vaikka uuden ops:n tavoitteena on moninaisuus
- opettajat ovat luovuttamassa asiantuntijuuden koulujen ovien ulkopuolelle
- neuvojia riittää, kaikki muut luulevat olevansa opettamisen asiantuntijoita
- koulutuksellista tasa-arvoa ei enää ole, vaan koulutuksen taso riippuu siitä, missä lapsi asuu
- säästetään koulutus hengiltä

Pääasia tuntuu olevan, että koulussa on kivaa. Opettajat mieliskelevät oppilaita, kun opettajat eivät kohta muuhun pysty. 

On niin kivaa kokeilla kaikkea miettimättä nokkaa pidemällä. 

Kukaan eikä mikään taho synkronoi. 

Ei ajatella yhtään kokonaisuutta saatika sitten lopputulosta. Pelataan erittäin kovaa riskipeliä. Panoksena on lapset ja nuoret ja peruskoulun tulevaisuus.

Dennisin ravistelu tekee todella hyvää itseriittoiselle, ja samalla niin itsetuhoiselle suomalaiselle koulutusjärjestelmälle.

Dennis, kiitän ja kumarran syvään.


Dennis Hayes:

31.3.  mtvlehti.net


Dennis Hayes Derbyn yliopistosta vetoaa Suomen opettajiin ja kasvattajiin, jotta Suomi pysyisi hyväksi koetussa opetusmallissa sen sijaan, että se unohtaisi lasten syventävän tiedonhallinnan.

“Suomi on parhaillaan siirtymässä perinteisistä opetusaineista “ilmiöpohjaisiin” aiheisiin. Sen sijaan, että oppilaat istuisivat rivissä oppimassa asioita maailmasta, he juoksentelevat pitkin käytäviä tai roikkuvat netissä keräämässä tietoa itse “iloisen oppimisen” hengessä”, arvostelee Dennis Hayes, kasvatustieteiden professori Derbyn yliopistosta.

“Ensimmäinen reaktioni oli pilkallinen, mutta mitä nyt Suomessa tapahtuu, on vakavaa ja surullista. Tällainen opetus ei pelkästään tuhlaa lasten aikaa, vaan se myös tuhoaa heidän koulutuksensa.”

Uudistuksen syitä selitellään sillä, että “moderni yhteiskunta” vaatii koulujärjestelmältä uudistumista. Tämä moderni yhteiskunta ei enää arvosta koulutusta sinällään, vaan sillä nähdä olevan välinearvo taloudelle. Usein koulutusta myös arvostellaan tylsäksi ja että se on uusien opetuksellisten menetelmien tarpeessa. Sama kuvio toistuu kaikkialla maailmassa: luokkaopetuksen sisällöstä siirrytään käytännön soveltamiseen.

“Tässä on opetus jokaiselle opettajalle ja kasvattajalle. “Vaikka asut maassa, jonka koululaitosta on kehuttu kasvatuksen menestystarinaksi, se voidaan heittää roskiin, vaikka et edes tiedä mikä sen menestyksen loi.”

“Meidän tulisi olla huolissamme”, sanoo Hayes, “koska Suomi siirtyy nyt aiheen ohjaamasta opetuksesta käytännön opetukseen.”

“PISA-testin huippumaat – Suomi, Kiina ja muut – olettavat, että menestyksellä on jotain tekemistä koulutusjärjestelmän kanssa. Sekä uuden opetusmallin vastustajat että puolustajat luultavasti olettavat, että menestys riippuu koulutuksen teknisestä toteutuksesta että opetuksen tavasta. Mutta eivät nämä aktiviteetit määrittele loistotulosta. Olen sitä mieltä, että kyse on loppupeleissä sosiaalisista ja kulttuurisista arvoista.”

“Suomen vahvuus lasten koulutuksessa on näihin kohdistetut suuret odotukset politiittisesti, opetuksellisesti, kotona ja yhteisössä. Tämä on tunnettu fakta siitä lähtien, kun Suomi otti taloudellisen menestyksen koulutuksen tavoitteeksi 60-luvulla.”

“Suomi otti tuolloin, korkeisiin odotuksiin vastaten, käyttöön aihevetoisen opetustavan. Siirtyminen kokonaisvaltaisista aiheista “otsikoihin”, mihin Suomi on nyt siirtymässä, tarkoittaa, että korkeat koulutukselliset tavoitteet poistetaan suomalaisesta kulttuurista.”

“Jos ei ole odotuksia siitä, että lapset saavuttavat tiettyä tietoa tietystä aihealueesta, ei heillä myöskään ole kiinnekohtaa opetukseen riippumatta siitä, miten heitä opetetaan.”

“Uudistuksilla tavoitellaan tilaa, jossa oppilaat ovat valmiita muiden tarjoamiin töihin. Jos trendin annetaan jatkua, suomalaislapsista koulutetaan vain käsiä työelämään, ilman omaehtoista ajattelua.”

“Suomen asema PISA-testissä on heikentynyt, mutta sen pyrkimys takaisin “valioliigaan” näillä uudistuksilla on paniikkia, ei osoitusta korkeista odotuksista oppilailta. Suomen valitsema tie ei keskity opetukseen, vaan työelämän vaatimuksiin. Taloudellisesti katsoen oppilaisiin kohdistetaan välineellisiä vaatimuksia, mutta näissä koulutuksen sisältö ja laajuus kärsivät.”

Lopuksi Hayes toteaa: “Jos suomalaiset opettajat ovat niin itsenäisiä, kuin ulkomaille on kerrottu, heidän ensimmäinen tehtävänsä on puolustaa menestyksekästä suomalaista kouluopetusta näitä uudistuksia vastaan ja kamppailla, jotta opetus pysyisi asiassa, ja potkaista tällainen ilmiöpohjainen häsläily kouluista ulos.”

Yliopistopuolueen keskustelutilaisuus Tiedekulmassa

$
0
0
Niklas Mannfolk, Kai-Ari Lundell, Outi Alanko-Kahiluoto, Pilvi Torsti

Sain eilen olla mukana keskustelemassa suomalaisten korkeakoulujen tulevaisuudesta Porthanian Tiedekulmassa.

Sama laulu häiritsee minua läpi koko koulutusjärjestelmän: rahoituskriisi. Painotin asiaa pariinkin otteeseen.


1. Suomalaisen tutkimuksen ja yliopistokoulutuksen toimintaedellytyksiä kansallisen sivistyksen, osaamisen ja innovaatioympäristön vahvistamiseksi parannetaan.


2. Yliopistojen toimintaedellytykset turvataan eikä korkeakoulujen resursseista enää leikata lisää.

3. Yliopistoja, ammattikorkeakouluja ja valtion sektoritutkimuslaitoksia tarkastellaan kokonaisuutena. Korkeakoulujen yhteistyötä ja työnjakoa edistetään.


4. Yliopistojen edellytyksiä toimia kansainvälisessä tiede- ja koulutuskentässä parannetaan.
Yliopistopuolueen tavoitteet ovat hyvässä linjassa Perussuomalaisten Koulutuspoliittisen ohjelman 2015 kanssa.

Oppilaiden tabletteihin esto-ohjelmat

$
0
0

27.4. Vantaan Sanomat


Vantaan kaupunki on hankkinut koululaisille jaettuihin tablet-tietokoneisiin suodatusohjelmat, jotka estävät oppilaita pääsemästä haitallisille sivuille.

Vantaan Sanomat uutisoi helmikuussa, kuinka kouluihin toimitetuissa tableteissa ei ollut lainkaan sivuestoja. Tämä tarkoitti sitä, että oppilaat saattoivat pelata tableteilla pelejä tai surffailla vaikka pornosivuilla. Tuolloin kaupunki totesi, että estoja ei ole suunnitteillakaan, vaan lapsille tulee opettaa nettietikettiä.

Vantaa kuitenkin muutti linjaustaan ja tablet-verkossa on 17. maaliskuuta alkaen estetty pääsy sivuille, jotka on luokiteltu kategorioihin pornografia, lasten hyväksikäyttö, avoin väkivalta tai välityspalvelimen välttäminen. Lisäksi on estetty pääsy sivuille, jotka kuuluvat turvallisuusriski-kategoriaan.

Eston sivuille toteuttaa internetin sisällönsuodatuspalvelu Fortiguard, joka perustuu verkkosivujen kategorisointiin. Kaupungin mukaan tiivis yhteistyö verkkotoimittajan kanssa mahdollistaa sen, että Vantaa voi halutessaan lisätä estoja tai varoituksia sivuille joustavasti ja nopeasti.


Järki on otettu käteen.


Mielestäni Vantaan kaupungin uusi linjaus on hyvä. Estoluokittelu on selkeä. 


Suurin osa peruskoululaisista on vielä pieniä lapsia.


Vaikka vanhemmat ja opettajat vaikka kuinka opettavat nettietikettiä, lapsi voi eksyä väärille sivuille joko vahingossa tai tahallaan. Pornografiset sivut eivät ole edes pahimmasta päästä verrattuna esim. avoimesti väkivaltaa ihannoiviin sivuihin.


Tiedän, että osa ihmisistä ajattelee, että pääsevät ne oppilaat väärille sivuille kännykälläkin tai helppohan niitä esto-ohjelmia on kiertää, kun vain osaa. 


Mutta esto-ohjelmat ovat selkeä signaali lapsille siitä, mitä netissä saa tehdä tai ei. 

Lapsuutta ei pidä tärvellä.

Tabletit on hankittu opiskelua varten.

Tyyntä myrskyn edellä

$
0
0

Puheenjohtaja Olli Luukkaisen avauspuhe

En ole kirjoittanut vähään aikaan, piti vähän puhallella eduskuntavaalien jälkeen. Tulin juuri OAJ:n valtuuston kevätkokouksesta. Kokous pidettiin suomalaisen työväenliikkeen ytimessä, Hakaniemen Paasitornissa. Akava-talo on remontin kourissa, taloon rakennetaan uusi kokoustila, johon myös valtuusto mahtuu pitämään kokouksensa.

Kokouksen asialistalla ei ollut järisyttävän suuria asioita. 

Ensimmäisen päivän illalla Olli Luukkainen toi tiedon, että hallitustunnustelija Juha Sipilän ehdottama yhteiskuntasopimus meni myttyyn. 

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder: 


Tänään selvisi, että näyttää siltä, että Suomeen olisi tulossa Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen muodostama porvarihallitus. Koska Sipilän yhteiskuntasopimus meni nurin, julkinen sektori joutuu kokemaan kovia leikkauksia.

OAJ:n valtuuston syyskokous tullaan pitämään kotikentälläni Vantaalla. On varmaa, että syyskokous ei tule sujumaan yhtä rauhallisissa merkeissä kuin juuri päättynyt kevätkokous.

Puhutaan jopa kymmenen miljardin euron leikkauslistoista. Eilisessä OAJ:n mielenilmauksessa puolueiden edustajat vakuuttivat meille, että koulutuksesta ei leikata.

Uskokoon, ken tahtoo.

"Maikka, nyt mua jännittää, aivan liikaa"

$
0
0
16.5. Yle


Kevätjuhla lähestyy. Lapsi alkaa miettiä, muistaako hän vuorosanat, soittaako hän oikein, pystyykö hän laulamaan, kun iso yleisö katsoo. Ripaus jännitystä kuuluu asiaan, mutta entä jos pientä esiintyjää pelottaa ihan tosissaan?

– Ensimmäinen kysymys on, onko kaikkien ihan oikeasti pakko esiintyä? Esiintymisjännitys voi olla tuskaista. Tuntuu epäreilulta, että sellaisten täytyy siihen suostua, jotka eivät halua olla esillä, lastenpsykiatri ja perheterapeutti Janna Rantala sanoo.

Jos jännitys on ylivoimaista, Rantala ei missään nimessä pakottaisi lasta lavalle. Kaikkien ei myöskään tarvitse olla päätähtiä. Rantalan mielestä pitäisi arvostaa myös takarivin paikkaa tai sitä, että on mukana esityksen valmistelussa.


Lastenpsykiatri Janna Rantala puuttui ajankohtaiseen asiaan, koulun juhliin ja esiintymisjännitykseen. En äkkiseltään muista, onko urallani ollut yhtään lasta, jonka esiintymisjännitys olisi ollut sitä luokkaa, ettei hän olisi uskaltanut mennä lavalle ollenkaan.

Nykyään yritetään saada koko luokka lavalle. Rantala toetaa aivan oikein, että kaikkien paikka ei ole eikä voikaan olla päätähden osa. Takarivin paikka sopii monelle, jotkut haluavat toimia esim. näytelmän lattiamanuna, hoitaa lavasteet tai äänestoiston.

Ennen oli toisin, vain parhaat ja lahjakkaimmat pääsivät lavalle. Kävin kansa- ja oppikoulua yhteensä kolmetoista vuotta, vain kerran pääsin lavalle, kuoroon lukiossa, silloinkin puolipakolla.

Sanotaan, että esiintymisjännityksestä pääsee irti vain esiintymällä. Mutta jos oppilaalla on paniikinomainen esiiintymispelko, en laittaisi häntä lavalle. 

Esiintymisjännitystä helpottaa esitelmät ja pikkunäytelmät omassa luokassa turvallisessa ympäristössä. Jossain vaiheessa pidin säännöllisesti luokan pikkujoulujuhlia, illaksi paikalle kutsuttiin perheenjäsenet sekä mummot ja vaarit. 

Ajatuksena oli, että kaikki oppilaat pääsivät juhlassa esiintymään vähintään kerran tai pari.
Tehtiin pikkunäytelmiä tai laulu- ja musiikkiesityksiä. Arimmat oppilaat pääsivät mukaan ainakin leikkimielisiin kisailuihin.

Nykykoulun tahtia kuvaa se, että vielä kymmenisen vuotta sitten suurin osa kouluni luokista piti iltapikkujoulujuhlia. Ruokasalin varauskalenteri oli joulukuun alkuviikkoina aivan täynnä. Nyt juuri mikään luokka ei pidä iltapikkujoulujuhlia.

Koulun arki on tungettu täyteen. Oppiminen tarvitsee myös tyhjää aikaa. Aina ei pidä hullun lailla suorittaa ja suorittaa.

Poiminta didaktiikan emeritusprofessori Kari Uusikylän kirjoituksesta eilisestä Opettaja-lehdestä :

Opetus on vuorovaikutusta, joka tähtää kokonaispersoonallisuuden kehittämiseen.

Kännykät piiloon, niin oppiminen kohenee

$
0
0
18.5. Iltalehti


Tuoreen tutkimuksen mukaan erityisesti aiemmin heikosti suoriutuneet oppilaat hyötyvät kännykkäkiellosta.

Isossa-Britanniassa kännykkäkieltoa on kokeiltu laajasti. Nyt sen vaikutuksista on saatu tuoretta tutkimustietoa, jonka julkaisi London School of Economicsin Centre for Economic Performance.

Ekonomistit Louis-Philippe Beland ja Richard Murphy tulivat ennen jälkeen -vertailuasetelmassaan lopputulokseen, jonka mukaan kännykkäkielto paransi 16-vuotiaiden oppilaiden koetuloksia 6,4 prosenttia. Tutkijoiden mukaan petraus vastaa noin viittä ylimääräistä koulupäivää vuodessa.

Merkittävintä kehitys oli ennen kieltoa heikosti pärjänneiden oppilaiden keskuudessa. Heidän arvosanansa paranivat kaksinkertaisesti verrattuna keskiverto-oppilaisiin. Myös erityisoppilaiden parissa kännykkäkielto tuotti erityisen hyviä tuloksia.

- Tämä antaa ymmärtää, että kännykän käytön rajoittaminen voisi olla edullinen keino vähentää oppimisen epätasa-arvoa, tutkimuksessa pohditaan.


Uutinen on niin herkullinen, että se oli pakko nostaa keskusteluun. 

Mielenkiintoisinta on, että heikosti pärjänneiden oppilaiden tulokset paranivat selvästi verrattuna keskiarvo-oppilaisiin, kun kouluissa ei saanut käyttää kännyköitä.

Kun Suomessa puhutaan, että on epätasa-arvoa, kun kaikilla oppilailla ei ole kännyköitä tai tabletteja koulussa, kyse on oppimisen epätasarvosta. Iso-Britanniassa lopputulema on päinvastainen ainakin kännyköiden suhteen.

Ilmeisesti kännykät haittaavat joidenkin oppilaiden keskittymiskykyä, on liian houkuttelevaa lähteä surffailemaan omia teitä. Kännykkä on melkoinen viihdetykki. 16-vuotiasta nuorta voi kiinnostaa aivan muut asiat kuin koulu ja opiskelu. Ainakin minua kiinnosti, kun olin 16-vuotias.

Tulevaisuudessa voi käydä niinkin, kun on kyllästytty tietotekniikan ihmemaailman vermeisiin, otetaankin perinteiset yksinkertaiset menetelmät uudelleen käyttöön. 

Huomataan, että henki voittaa materian.

Saavatko nykylapset liikaa ärsykkeitä ja virikkeitä?

Luokkakoot kasvavat

$
0
0
27.5. Yle


Kouluissa luokkakoot suurenevat jälleen, sillä hallitus luopuu ryhmäkoon pienentämiseen tarkoitetuista avustuksista. Säästöä lasketaan tulevan 30 miljoonaa euroa vuodessa. Myös muista yleissivistävän koulutuksen laadun parantamiseen tarkoitetuista avustuksista karsitaan. 10 miljoonan vuosisäästöt iskevät muun muassa koulujen kerhotoimintaan ja koulutukselliseen tasa-arvoon.

Jotain hyvääkin koululaisille on luvassa. Hallitus ehdottaa kouluihin tuntia liikuntaa päivässä. Lisäksi kieliopintoja suunnitellaan aloitettavaksi aikaisemmin.


Odotettuja uutisia, kun ajatellaan peruskoulua, leikattavaa ei enää ole. Kaikki on jo leikattu, ollaan lakisääteisyyden äärirajoilla.

Nyt:

23 + 22 + 22 = 67

Kohta:

34 + 33 = 67

Noin se tulee menemään. On turha luulla, että kurjistuneilla kunnilla olisi jotain muuta tarjottavaa.

Inkluusion suhteen hätäiltiin. Kävi juuri niin kuin pelättiin. Pian normiluokkiin sijoitettuja erityisoppilaita opetetaan maksiluokissa. Voidaan odottaa myös, että osa koulunkäyntiavustajista tullaan laittamaan kilometritehtaalle.

Maksuttoman kerhotoiminnan supistaminen on ikävää.  Maksuttomien kerhojen vastakohta on maksulliset kerhot. 

Koulussani on tällä hetkellä esimerkillisen monta oppilaille maksutonta kerhoa. Jossain vaiheessa meillä oli vain maksullisia kerhoja, kun muuhun ei ollut varaa. Silloin kerhoja oli vähän, kaikilla lapsilla ei ollut varaa tulla kerhoihin.

Hienoa on, että liikuntaa tullaan lisäämään. Kuitenkin on varma, että tuntikehystä ei tulla lisäämään. Hyvin mielenkiintoista on, mikä oppiaine menettää yhden viikkotunnin liikunnan kustannuksella.

Nyt puhutaan vain kieliopintojen aikaistamisesta. Ei puhuta ruotsin kielen opiskelun aikaistamisesta kuten edellisen hallituksen aikana.

Nyt Perussuomalaiset ovat hallituksessa.

Voidaan odottaa, että pian aletaan keskustella pakkoruotsin poistamisesta. Myös Keskustasta löytyy vahvaa kannatusta pakkoruotsin poistoon.


Taitaa olla niin, että opetusministerin pesti on ikuinen tasa-arvopesti

Opetusministeriön menopotti on toiseksi suurin. Opetusministerinä on hyvä olla ministeri, joka on helposti isojen poikien vietävissä.

Timo Saloviidan kammiosta kajahtaa

$
0
0

Lue kokonaan alla olevasta linkistä Helsingin Sanomien pääkirjoitus kokonaan ennen kuin luet oman osioni:


HS 4.3.


Opettajien omat näkemykset ja intressit vaikuttavat liikaa opetusryhmien kokoon, kouluavustajien käyttöön ja oppilaiden siirtämiseen erityisluokille.


Jyväskylän yliopiston erityisprofessori ja suomalaisen inkluusion isä, Timo Saloviita, ei oman kotisivunsa mukaan ole opettanut päiväkään koululuokassa. Silti hän kirjoittaa kuin olisi ollut katedeerilla koko ikänsä.

Talousvaikeuksissa oleville kunnille Saloviidan inkluusio- ja suurluokka-ajatukset ovat kuin taivaan lahja.  Lopetetaan kuntien erityisopetuksen asiantuntijakeskukset, erityiskoulut, ja tungetaan erityisoppilaat suuriin normiluokkiin luokan- ja aineenopettajien hoteille.

Kunnille inkluusio on ollut vain säästötoimenpide.

Lapset ovat yksilöitä, niin ovat erityisoppilaatkin.

On erilaisia erityisoppilaita, osa sopeutuu hyvin normiluokkiin, osa tarvitsee pienryhmää, joillekin oikea paikka on sairaalakoulu. 

Tarvitaan siis erilaista erityisopetusta. Etenkin sairaalaopetuspaikoista on huutava pula. 

Normiluokan opettajan opetus jää tyystin antamatta, kun oppilas saa jatkuvia kohtauksia tai raivareita ja opettajan pitää houldata oppilasta tai kiikuttaa hänet rauhoittumaan vaikkapa rehtorin kansliaan.

Saloviita kirjoittelee uskomatonta lööperiä:


1. Käytännössä oppilaan erityisluokalle siirtoon riittää se, että opettaja ja rehtori pääsevät asiasta yksimielisyyteen. Siirron perusteluksi riittää opettajan oma mielipide. (HS 4.3.)

Lundell:

Ei pidä paikkaansa. Erityisluokalle siirto tai ylipäätään erityisen tuen päätös on pitkällisen prosessin tulos.

Päätös hilataan kolmiportaisen tuen askelten kautta, ensin yleinen tuki, sitten tehostettu tukiPsykologit ja tarvittaessa muut asiantuntijat tutkivat oppilaan. Myös oppilaan vanhemmat osallistuvat tiiviisti päätösprosessiin.

Vasta pitkällisten asiantuntijapalavereiden ja kirjallisten töiden jälkeen saadaan aikaan erityisen tuen päätös. Läheskään aina oppilasta ei siirretä erityisluokalle.

On suorastaan törkeää väittää, kuten Saloviita, vaikka tässäkin tapauksessa viranhaltija pääsee todistamaan omassa asiassaan: hankalan oppilaan poistaminen luokasta vähentää opettajan työtä. (HS 4.3.)

Kansainvälisesti ajatellen suomalaiset opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja opettajien eettinen taso on erittäin korkea.


2. Tasa-arvon lisäksi kysymys on oppimisesta: erityisluokkien on havaittu heikentävän oppimistuloksia. (HS 4.3.)

Lundell:

Saloviita näkee puusilmäisesti tasa-arvon ainoastaan yhden oppilaan näkökulmasta. 
Kammioajattelijana hän ei näytä tajuavan, että yhden erityisoppilaan lisäksi luokassa on esim. 24 muutakin oppilasta, jotka myös tarvitsevat opetusta.

On väärin, jos opettaja joutuu panostamaan kaiken yhteen oppilaaseen, joka ei pysty keskittymään luokassa ollenkaan, vaan riehuu alvariinsa. Tasa-arvo pitää ulottaa kaikkiin oppilaisiin, ei ainoastaan erityisoppilaisiin.

Tiedän luokan, jossa muu luokka sijoitettiin lähelle ovea ja yksi oppilas luokan toiseen päähän ikkunanurkkaan, kun pelätttiin ko. oppilaan raivopurkauksia. Kun oppilaat ovat lähellä ovea, pääsee helposti pakoon. Luokassa oli siis pelon ilmapiiri.

Shakkiturnauksessa olen nähnyt oppilaan huutavan ja repivän pöytäkirjoja ja heittelevän niiden palasia hujan hajan pitkin lattioita. Muut lapset katsovat ihmeissään. Rimpuilevaa poikaa tuli kantamaan ja rauhoittelemaan kolme aikuista, joista pari näytti olevan erityisopettajia.  Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa opettajan on toimia luokassaan, kun pitäisi opettaa lapsia ja samalla rauhoittaa yhtä raivoavaa ja väkivaltaista lasta.

Saloviita ei näytä ymmärtävän, että luokka on aina sosiaalinen kokonaisuus. Luokassa tapahtuu aina sosiaalista oppimista. Mallioppiminen voi olla myös negatiivista, aggressivisen oppilaan tavat voivat tarttua toisiin oppilaisiin. 

Saloviita unohtaa järjestelmällisesti ns. normioppilaiden oikeusturvan ja heidän oikeutensa oppimiseen.


3. Suomessa siirtojen kohteeksi joutuu noin kuusi prosenttia peruskoulun oppilaista. Perusteltu tarve olisi luultavasti alle yhden prosentin. (HS 4.3.)

Lundell:

Alle yhden prosentin? Mistä hatusta tämä yksi prosentti on oikein vedetty?

Saloviita kumoaa suomalaisen opettajiston ja koulujen oppilashuollon asiantuntijoiden kokemuksen ja asiantuntemuksen tuosta vain.

Kokemusperäisesti yksi prosentti oppilaista on sairaalakoulun tarpeessa. Normioppilaan ja sairaalakouluoppilaan väliin mahtuu monentasoista erityisoppilasta. Sitä en kiistä, etteikö osa heistä pärjäisi normiluokilla. Minullakin on ollut luokillani erityisoppilaita, jotka ovat pärjänneet luokassani ja myöhemmin elämässä oikein hyvin.

Mutta kaikkien erityisoppilaiden paikka ei ole normiluokassa, jossa he eivät saa tarvitsemaansa apua. Jotkut lapset voivat olla myös aivan liian vaarallisia toisille lapsille.


4. Britanniassa osoitettiin, että kouluavustajien käyttö luokassa heikensi erityisoppilaiden suoriutumista: jos luokassa oli avustaja, opettaja jätti heikoimmat oppilaat kouluttamattoman avustajan kontolle. (HS 4.3.)

Lundell:

Perustelu on suorastaan käsittämätön. Jos missä, niin Iso-Britanniassa lapset jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Harvat ja valitut rikkaat lapset menevät yksityiskouluihin, muut jäävät heikkoa tulosta tekeviin yleisiin kouluihin.

Koko Iso-Britannian koulujärjestelmä on hyvin erotteleva ja eriyttävä. Pisa 2014 tulosten mukaan Suomi oli Euroopan ykkönen, Iso-Britannia oli Euroopan yhdeksäs. Ruotsista en ottaisi mallia ollenkaan, tulokset olivat kehitysmaaluokkaa.

Koulutusjärjestelmät ovat aina hyvin kulttuurisidonnaisia. Jos brittikoulunkäyntiavustajat ovat surkeita, ei voida olettaa, että suomalaiset koulunkäyntiavustajat ovat surkeita. Sitä paitsi Suomessa koulunkäyntiavustajat on koulutettu.

Siinä olen Saloviidan kanssa tasan samaa mieltä, että erityisopettajia pitäisi palkata lisää, mutta Saloviidan olisi syytä astua kammiostaan ulos ja tutkailla kuntien talouslukuja. Luvut eivät todellakaan ole häävejä, joissain kunnissa luvut ovat karmeita.

Toisaalta, jos erityisopettaja tulee koulunkäyntiavustajan sijaan houldaamaan raivoavaa oppilasta, kyseessä on mieletön asiantuntijatuhlaus ja hukkaresurssi. Erityisopettajan tehtävä ei voi olla raivoavan oppilaan rauhoittaminen, vaan oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen opettaminen ja kaikinpuolinen tukeminen.


5. Pienen ryhmäkoon vaikutukset oppimiseen on todettu vähäisiksi. (HS 4.3.)

Lundell:

Kun lähetän oppilaan laaja-alaisen erityisopettajan hoteisiin, ryhmään, jossa on esim. neljä-viisi oppilasta kerrallaan, näen muutaman käyntikerran jälkeen edistymistä oppilaan oppimisessa. Kuutosen oppilas voi jossain vaiheessa alkaa saada kaseja matematiikan kokeissa.

On oppilaita, jotka eivät pysty millään keskittymään isossa ryhmässä, mutta pienessä ryhmässä he pystyvät. Erityisopettaja, joka on kouluttautunut nimenomaan oppimisen lukkojen avaamiseen, on pienessä oppilasryhmässä tehokas.

Uusin tutkimustieto vahvistaa nimenomaan käsityksen siitä, että opetusryhmän koolla on merkittävä vaikutus oppimistuloksiin. (Opettaja 4.3.)

Uusi tutkimustieto vahvistaa opettajien käytännön kokemuksia. Olen opettanut sekä ylisuuria yli 30 oppilaan ryhmiä että kohtuullisia noin 20 oppilaan ryhmiä. Ero on selvä, isossa ryhmässä on aina oppilaita, joiden kaikkia ongelmia ei havaita, varsinkin, jos oppilas on hiljainen.

Tiedetään, että jos erityisopettaja saa yhdenkin oppilaan raiteilleen, säästö yhteiskunnalle on miljoonan euron luokkaa. Erityisopettaminen on siis ennaltaehkäisyä ja tuo yhteiskunnalle säästöä. Yhtään lasta ei kannata jättää ilman apua yksin ja heitteille.

Kaikesta huomaa, että Saloviidalta puuttuu käytännön näkökulma ajattelustaan. 

On aivan eri asia viedä 20 oppilaan luokkaa opintoretkelle kuin 30 oppilaan luokkaa. Inkluusion myötä opintoretket ja kaikki koulun ulkopuolinen toiminta on vähenemään päin.  Kaikki opettajat eivät uskalla viedä luokkaansa neljän seinän ulkopuolelle mahdollisten vaaratilanteiden takia. 


Peruskoulussa opetetaan oppiaineita, joissa ylisuurissa ryhmissä opettamisesta ei tahdo tulla mitään. Teknisessä käsityöluokassa syntyy monia vaaratilanteita, kun oppilaita on liikaa, edes työkalut eivät riitä. Liikunnassa oppilaita istuu penkeillä, kun pitäisi liikkua ja pelata. Musiikissa bändiopetus jää utopiaksi. Kuvataiteessa ohjaaminen jää pintapuoliseksi.


Saloviita ei suostu kuuntelemaan kentältä kantautuvia erityis-, lastentarhan- tai peruskoulun alaluokkien opettajien hätähuutoja. 

Ruumiillista väkivaltaa töissään koki viime vuonna lastentarhanopettajista 37 prosenttia, erityisopettajista lähes 32 prosenttia, koulunkäyntiavustajista ja lähihoitajista lähes 38 prosenttia. Luokanopettajista vastaava osuus on 10 prosenttia. (Opettaja 3.3.)

Luvut ovat hälyttäviä. Väkivaltaa on aina ollut, enemmänkin kuin nyt, mutta väkivallan luonne on muuttunut. Voidaan puhua alitajunnasta pulppuavasta holtittomasta väkivallasta, ei katsota aikaa, paikkaa tai uhria. Tilanteet ovat hyvin yllättäviä.

Todennäköisesti isossa luokassa on enemmän väkivaltaa kuin pienessä.

Alakouluissa on pian vaikea saada opettajia ensimmäisille tai toisille luokille. Samaan aikaan, kun on siirrytty inkluusioon alhaalta ylöspäin, opettajiin kohdistuneet väkivaltaluvut ovat kasvaneet. 

Ennen ei luokanopettajiin juuri käyty kiinni. Minuun ei ole käyty koskaan kiinni, uhattu on. Nyt alaluokilla voi esineet lentää ja sakset heilua. Purraan ja potkitaan.

On selvää, että oppilaat, jotka käyvät kiinni opettajiinsa, käyvät kiinni myös muihin oppilaisiin. Välituntivalvojien määrää on kouluissa jouduttu lisäämään.

En väitä, että pienten lasten väkivalta on pelkästään lisääntyneen inkluusion syytä. On muitakin syitä.

Mutta nykymuotoinen inkluusio on julkista heitteillejättöä, lähes rikollista.

Harakanvarpaita

$
0
0


Siinä ne nyt ovat, uudet kirjaimet ja numerot.

4.8. Iltalehti


Vuoden päästä pieniä peruskoululaisia ei enää johdateta kaunokirjoituksen saloihin, vaan tekstauskirjaimet ottavat vallan luokkahuoneissa.

Käsin kirjoittamisen opettamisesta ainoastaan tekstauskirjaimin päätettiin jo joulukuussa 2014, ja muutos astuu voimaan elokuussa 2016. Nyt Opetushallitus on julkaissut kirjainmuotoilija ja typografi Jarno Lukkarilan suunnittelemat uudet mallikirjaimet.

- Käsin kirjoittamisen taitoa pidetään edelleen tärkeänä, mutta enää ei perusteissa edellytetä kahden kirjaimiston - sidosteisen ja tekstauskirjaimiston - opettamista, Opetushallituksen tiedotteessa perustellaan.


Kesä on kohta ohi. Valistuneet lukijani ovat jo odottaneet kommenttejani uusiin kirjaimiin ja numeroihin. Tuskin kukaan on suhtautunut kaunokirjoitukseen, käsialakirjoitukseen ja seiskan poikkiviivaan niin intohimoisesti kuin minä.




Iltalehden otsikossa on karkea virhe. Kaunokirjoitus on haudattu jo ajat sitten, nyt kuopattiin käsialakirjoitus, joka oli kaunokirjoituksen ja tekstauksen risteymä. Nyt aletaan tekstata.

Kaikki lukijani tietävät, että olen pahoillani, kun käsialakirjoitus jää historiaan. Käsialakirjoitus oli hyvin nopea omaksua, olisin uudistanut hieman kirjainmalleja, mutta en olisi luovuttanut.

Tekstauskirjaimia ei sidota yhteen, joten monella lapsella kirjainvälit hajoavat ja erillisistä sanoista ei aina saada selvää. Syntyy vain kirjainjonoja. Tekstattu teksi vaikuttaa myös lapsellista. Ei ole ollenkaan hauskaa lukea esim. englantilaisten harakanvarpaita.

Hienoa uusissa kirjaimissa on poikkiviivojen paluu harvinaisiin kirjaimiin q ja z. Erityisen hienoa on seiskan poikkiviivan paluu. Olen osaltani taistellut kovastikin seiskan poikkiviivan puolesta.

Huonoa on, että taas kerran annettiin periksi. 

Joskus tuntuu siltä, että nykyperuskoulussa, kun ei pärjätä, annetaan periksi. Kun aina annetaan periksi, sekä opettamisen että oppimisen tasot laskevat.

Kohta ei oppimisen eteen ponnistella mitään. Kaiken pitää olla helppoa ja kivaa. Työnantajat ovat jo ihmeissääm, kun kesätyöpaikoille ilmestyy nuoria päiväksi tai pariksi, häipyvät ja toteavat, tää ei oo mun juttu.

Kauno- ja käsialakirjoitukset olivat esteettisiä tyylilajeja, jotka toivat taitajilleen esteettistä mielihyvää. Käsialakirjoittaminen kehitti lapsen keskittymiskykyä ja heijasti myös ihmisen persoonallisuutta.

Käsinkirjoittaminen kehittää myös älykkyyttä stimuloivalla aivoja.


Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikkia kolmea kirjoituksen muotoa tarvitaan, tekstausta, käsialaa sekä näppäimistöllä kirjoittamista. 

Jos yöllä kukkuu, aamulla väsyttää

$
0
0
Univajetta
31.8. HS 


"Kouluaamujen myöhentämisestä ei olisi juurikaan hyötyä ", kommentoi unitutkija ja tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Jos koulupäivä alkaa myöhemmin, se myös päättyy myöhemmin. Nuorten elämänrytmi siirtyy tunnilla.
"He menevät nukkumaan myöhemmin ja tulevat kouluun yhtä väsyneitä kuin ennen", Partonen sanoo.

Hän perustelee näkemystään kansainvälisillä kokeiluilla, joiden tuloksia on raportoitu arvostetuissa tiedejulkaisuissa.

Laajin kokeilu tehtiin Yhdysvaltain keskilännessä Minnesotassa. Hankkeeseen osallistui yli 10 000 oppilasta, opettajaa ja vanhempaa. Tulokset jäivät vaatimattomiksi.

"Nuorten väsymys väheni hieman, eipä juuri muuta", Partonen kertoo. Oppilaiden koulumenestystä aamutuntien myöhentäminen ei parantunut. Unikaan ei pidentynyt niin, että sillä olisi ollut havaittavia terveysvaikutuksia.

Minnesotassa kouluaamu saattaa alkaa jo seitsemältä. Kokeilukouluissa aamua myöhennettiin noin tunnilla. Suomessa varhaisimmat oppitunnit käynnistyvät kahdeksalta.

Tutkimustiedon valossa kouluaamujen myöhentäminen on hienosäätöä.
"Se on tehoton lääke, jos tavoitellaan pidempiä yöunia ja parempia oppimistuloksia", Timo Partonen sanoo.

Hänestä on epärealistista olettaa, että nuoret tinkisivät harrastuksista ja vapaa-ajasta. Monen teinin kello nakuttaa minuuttiaikataulussa. On kiire koulusta kotiin ja kotoa harrastuksiin. Läksytkin täytyy hoitaa jossain välissä. Jos iltapainotteinen lukujärjestys vielä venähtää, nukkumaan meno siirtyy entisestään.

Professori Partosen resepti aamuväsymykseen on yksinkertainen, muttei helppo: ajoissa nukkumaan.


Keväällä Tulevaisuuden peruskoulu -työryhmä ehdotti, että koulupäivän pitäisi alkaa aikaisintaan yhdeksältä, koska jotkut oppilaat ovat väsyneitä koulun ensimmäisellä oppitunnilla. Työryhmän mielestä oppiminen tehostuu, jos koulu alkaa aikaisintaan kello yhdeksän.



Unitutkija ja tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta toteaa, ettei kouluaamujen myöhentämisestä ei olisi juurikaan hyötyä. Professorin lääke aamuväsymykseen on arkipäivän realismia, ajoissa nukkumaan.

Nykymaailman meno on kummallista, tarvitaan tutkimisprofessori ja laaja yhdysvaltalainen tutkimus vahvistamaan asian, jonka pitäisi olla kaikille selvää kuin pläkki, lapset ja nuoret ajoissa nukkumaan. 

Lapsi oppii ja kasvaa nukkuessaan. Riittävä yöuni takaa lapselle riittävän opiskeluvirkeyden.

Alakoululainen lapsi ei ole teini. Sopiva nukkumaanmenoaika keskinmäärin pyörii kello yhdeksän ja kymmenen huikkeilla.


Hesarin poiminta on täyttä rautaa:

Teinit nukkumaan viimeistään 22.30

Päiväväsymys, hermostuneisuus, kivut, masennusoireet, vatsavaivat ja tapaturmat lisääntyvät merkitsevästi teineillä, jotka menevät arkisin nukkumaan puoli yhdentoista jälkeen. Myös koulutyö kärsii. Tieto perustuu 14–20-vuotiaiden suomalaisten joukossa tehtyihin tutkimuksiin.

Koulujenväliset kisat kuuluvat kouluun

$
0
0
Kouluni viime vuoden korisjoukkueet Energia Areenalla Myyrmäessä

30.8. HS Mielipide


Koulujenväliset turnaukset lopetetaan säästösyistä. Kohta ei enää mennä Eläintarhan puistoon kilpailemaan muita kouluja vastaan yleisurheilussa.

Lopettamalla turnaukset opetusvirasto säästää noin 93 000 euroa. Kaikki jalkapallo-, koripallo- ja sählyturnauksetkin lopetetaan. Tämä on järjetöntä. Ensiksi kehotetaan nuoria liikkumaan, perustetaan kerhoja ja muita tapahtumia. Sitten ne lopetetaan.

Miten nuoret kokevat tämän? Minusta tämä on suuri menetys. Pian koulussa ei ole enää päiviä, jolloin voisi ajatella jotain muuta kuin koulua. Koulujenväliset turnaukset kuuluvat kouluun. Niillä rohkaistaan nuoria ja lapsia liikkumaan ja kehotetaan yhteistyöhön. Tutkikaa muita säästövaihtoehtoja.

Anton Hyvönen 
kahdeksasluokkalainen, Helsinki


Helsinki lopettaa koulujen väliset kisat, urheiluväki tyrmistyi: "Surullista" (HS 27.1.2015)

Pähkinärinteen koulun laulun (säv. ja san. Kari Lindstedt) viides säkeistö:

Kun matsiin meiltä lähdetään, niin alkaa kova koitto.
On osanotto tärkeintä, vaan makeinta on voitto.

Kun kera palkintojen joukko kotiin ennättää,
niin riemulauluun koulu repeää.


Antonin mielipidekirjoitus osui naulankantaan. 

Lukijani tietävät, että olen peruskouluaatteen läpitunkema mies. Olen myös koululiikuntaihminen. Monelle lapselle liikunta on tärkein oppiaine, koululaisurheilu sen suola.

Suuri osa lapsista on luontaisesti kilpailullisia. Kun itse liikuntatunnit eivät ole kilpailullisia, koulujen väliset kisat antavat mahdollisuuden kilpailla sydämensä pohjasta. 

Olen vienyt oppilaita koulujenvälisiin kilpailuihin koko urani ajan sekä yksilö- että joukkuekisoihin. Lajeja ovat olleet jalka-, kori- sekä pesäpallo, shakki, salibandy, maastojuoksu, yleisurheilu, hiihto, uinti sekä hokkari-, sukkula-, ystävyyskunta- ja maitokannukisat. Joskus oli myös jääkiekkosarja. 

Vantaa on hoitanut esimerkillisesti koululaisurheilun. 

Mukana on ollut suuria koulu-urheilupersoonia kuten Kivimäen koulun opettaja Jukka Vartiainen tai Kaivokselan koulun opettaja Pertti Vesarinne, molemmat ovat jo eläkkeellä, molemmat suhtautuivat koululaisurheiluun lämminhenkisesti suurella sydämellä. Heidän joukkueitaan vastaan oli aina ilo pelata.

Yleensä Pähkiksen joukkueet menestyvät, mutta monta kertaa olemme lähteneet kisoihin vain osallistumaan. Ei ole kisoja ilman rehtejä häviäjiä. 

Nuorempana vein kisoihin sekä tyttö- että poikajoukkueita. Nyt vien oppilaita enää pariin kilpailuun vuodessa. Onneksi koulussani on nuoria opettajia, jotka vievät. Isossa koulussa työnjako toimii, kun koulun henki on hyvä.

Ikävä kyllä kunnan shakkikisoja ei enää ole. Vantaan koulushakin grand old man, Sotungin koulun eläkkeellä oleva opettaja Markku Kosonen, kisoja vielä järjestäisi, mutta koulujoukkueita ei enää ole. Pähkiksen joukkue oli lonely wolf, viimeinen Vantaan mestaruuskisa jäi oman koulun väliseksi. Suomi ei ole shakkiurheilumaa toisin kuin kaikki Suomen ympärillä olevat maat.

Kisoihin lähteviltä opettajilta vaaditaan paljon. 

Pitää järjestää kouluun jäävän luokan opetus, valita joukkueet, hoitaa kisailijoiden ruokailut ja matkat, ottaa yhteyksiä muiden koulujen opettajiin, toimia tuomarina tai toimitsijana ja ilmoittaa tuloksia eteenpäin. Joskus on pitänyt ottaa päävastuu turnauksen järjestämisestä, mikä on iso ruljanssi. Opettaja on samalla huoltaja sekä valmentaja, eri lajien tuntemuksen on oltava laaja.

Joskus pystytään palkkaamaan sijainen, joskus taas ei. Nyt sijaisia koululaisurheilutapahtumien takia taas saa, nykyinen rehtorini Mikko Kyrö on urheilumyönteinen ihminen, koripalloilija, toimi Joensuun Katajassa kapteenina, sai pari SM-hopeaa.

Olin töissä Helsingissä Malminkartanon mukavassa koulussa vuosina 1998-2000, kun Vantaalla lapsia ja opettajia kohdeltiin kaltoin. Otin lomautukset henkilökohtaisena loukkauksena ja häivyin pariksi vuodeksi lähimpään helsinkiläiseen kouluun töihin.

Jo silloin ihmettelin Helsingin koululaisurheilun heikkoa tolaa. Nyt Helsingin koululaisurheilu on lopullisesti ajettu alas.

Vantaalla asiat on hoidettu toisin, vaikka koulutointa puristaa ainainen rahanpuute. Koululaisurheilua johdetaan virastosta käsin. Viraston liikuntapalvelun yhteyshenkilö Ville Vahtola hoitaa tointansa mallikkaaasti. 

Vantaalla tehdään yhteistyötä urheiluseurojen kanssa, ja koulujenväliset kilpailut toimivat edelleen. Esim. nyt alkavia jalkapallokisoja hoitaa mm. PK 35 Vantaa, koriskisoja hoitaa PuHu Juniorit jne. Hyöty on aina molemminpuolinen, win-win.

Helsingin koululaisurheilutilanne hävettää.

Puhutaan paljon kouluviihtyvyydestä, koululiikunta eri muodoissaan lisää monen oppilaan koulunkäynnin iloa valtaisasti.

Jotkut oppilaat eivät pääse koskaan kilpailemaan ja kokeilemaan rajojaan ellei koululaiskisoja olisi. Kaikki lapset eivät mene urheiluseuroihin syystä tai toisesta, nykyään läheskään kaikilla lapsilla ei ole edes varaa osallistua urheiluseurojen toimintaan.

Liikuntatunnit, liikuntakerhot ja koululaiskisat ovat tärkeitä, jokaiselle jotakin, ne täydentävät toisiaan.

Kouluruuan Top Ten

$
0
0
Kouluruaan Number One
2.9. IS

2. Lihapullat
3. Lasagne
4. Täytetty tortilla
5. Kalapuikot, perunasose
6. Uunimakkara, perunasose
7. Pinaattiletut
8. Pitsa
9. Broilerinugetit
10. Broilerikastike ja riisi


Kouluruuat on mitä mehevin puheenaihe, ja jokaisella on aiheeseen jotain sanottavaa. Hienoa, että kouluruokailuun kiinnitetään huomiota muuallakin kuin kouluissa ja kodeissa. 

Ilta-Sanomat listasi kymmenen suosituinta kouluruokaa. Hyvin tutulta näyttää, ruuat ovat pääosin hyvin perinteisiä kouluruokia. Ainoat uudet tulokkaat ovat Täytetty tortilla ja Pitsa.

Huomionarvoista on, että listasta puuttuvat sekä quorn- että soijaruuat, joita esim. Vantaalla tuputetaan oppilaille viikottain. Quorn ja soija ovat jonkinlaista korvikeruokaa kunnon kasvisruualle. Quorn- ja soijapäivinä paljon ruokaa kipataan biojäteaastiaan.

Kouluissa tarjotaan korvikeruokaa (Properuskoulu 11.4.2014)

Näyttää vahvasti siltä, että lapset suosivat tavallista ruokaa, mitä kotonakin tehdään. Opettajat pitävät kovin paljon muistakin kalaruuista kuin Kalapuikot. Kirjolohi eri muodoissaan on hyvää.

Kouluruuan yksi tavoite on totuttaa lapset terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon. 

Suurin osa lapsista (62 %) on sitä mieltä, että oman koulun ruoka on hyvää. Yhdyn lasten mielipiteeseen. Harvassa kodissa tehdään yhtä hyvää ruokaa yhtä säännöllisesti. 

Mutta kouluruuan suhteen pääasia on, että lapset syövät. Huolestuttavaa on, että Ilta-Sanomien mukaan ruokaa ei saada riittävästi:


Äkkiseltään kyselyn tulos ruuan riittävyydestä tuntuu oudolta. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että ruokaa ei syödä riittävästi.

Syy voi olla kiire, sillä 51 % lapsista ilmoitti, että lounasaika ei riitä syömiseen. Pahimmillaan aikaa ruokailuun on vain 15 minuuttia, silloin syöminen menee hotkimiseksi. Lapsilla on kiire välitunnille.

Isossa koulussa kuten omassa koulussani ruokailuaika on porrastettu turhan jonoissa seisoskelun ehkäisemiseksi. Tarkistin oman luokkani ruokailuajat, 15, 25, 25, 15 ja 20 minuuttia.

Koulussani opettajat syövät oppilaitten pöydissä, valvotaan ruokailua siihen asti, kunnes viimeiset oppilaat ovat syöneet. Alakoululaiset syövät nopeasti, harvoin edes vartin ruokatunneilla joudutaan oppilaita hoputtamaan.

Tilanne on varmasti erilainen yläkoulussa, koska lapset ovat murrosiässä ja tarvitsevat paljon ruokaa:

- Miettikää itseänne nuorina, joilla on nälkä, erään nuoren kommentti kuului. (IS 2.9)

On varmaa, että etenkin 13-15 -vuotiailla pojilla on jatkuva sudennälkä. Murrosiässä lapset kasvavat rohisten.

Alueeni yläkoulussa näyttää aikaa ruokailuun olevan, kysyin asiasta ko. koulua käyvältä kasiluokkalaiselta pojaltani:

- Kauan teillä on koulussa aikaa ruokailuun?

- Emmä tiiä.

- Miten niin et tiedä? Syöt siellä viisi kertaa viikossa.

- No, puoli tuntia.

- Tulihan se sieltä.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että joskus kymmenisen vuotta sitten yhdysvaltalaiselta tutkijalta kysyttiin suomalaisen tasa-arvon syitä. Ykköseksi tutkija rankkasi kouluruokailun. Kakkoseksi tutkija rankkasi julkisen terveydenhoidon, kolmoseksi ilmaisen ja yhtäläisen koulutuksen. 

Toivottavasti koulutukseen kohdistuva krooninen säästövimma säästää edes kouluruokailun. Suomalainen yhteiskunta on revennyt ja on eriarvoinen, aivan kaikkien lasten vanhemmat eivät enää pysty tarjoamaan päivittäin riittävästi riittävän ravitsevaa ruokaa. 

Koskettaminen sallittu

$
0
0

Now touch me, baby...
4.9. OAJ


Positiivista ilmapiiriä luodaan kouluympäristössä ennen kaikkea ystävällisin sanoin ja katsein, mutta fyysisellekin vuorovaikutukselle on paikkansa. Vuorovaikutuksen sopivuuden arvioinnissa oppilaan oma kokemus on tärkein, linjaa Opetusalan eettinen neuvottelukunta.

Opetusalan eettinen neuvottelukunta on julkaissut kannanoton siitä, millainen fyysinen vuorovaikutus sopii kouluympäristöön. Neuvottelukunnan mielestä kouluympäristön ei pidä olla steriili ja muodollinen saareke, jossa fyysinen kosketus kiellettäisiin kokonaan.

– Fyysinen vuorovaikutus kättelyistä halauksiin kuuluu ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Se voi ilmentää välittämistä ja luoda turvallisuudentunnetta. Positiivista ilmapiiriä luodaan kuitenkin ennen kaikkea ystävällisin sanoin ja katsein, sanoo neuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Hannele Niemi.

Kysymys fyysisen vuorovaikutuksen sopivista rajoista voi olla vaikea. Neuvottelukunta korostaa, että vuorovaikutuksen sopivuuden arvioinnissa oppilaan oma kokemus on tärkein. Opettajan pitääkin olla sensitiivinen sen suhteen, kokeeko oppilas opettajan kosketuksen – kuten taputuksen olkapäälle – mieluisana vai epämiellyttävänä. Siinä, millainen fyysinen läheisyys koetaan luontevaksi, on isoja eroja niin kulttuurien kuin yksilöidenkin välillä.

Välttämättömänä fyysistä kosketusta neuvottelukunta pitää esimerkiksi tilanteessa, jossa opettajan on poistettava oppilas luokasta vastoin hänen tahtoaan. Oma kysymyksensä ovat oppilaiden väliset fyysiset kontaktit. Varsinkin peruskouluikäisten kaverikulttuurissa ilmenee ajoittain nahistelua. Niin kauan kuin se on harmittoman leikkimielistä eikä siinä ole kiusaamisen piirteitä, sen voidaan katsoa kuuluvan nuorten elämään myös koulun välitunneilla.

Fyysistä puuttumista voidaan neuvottelukunnan mukaan kuitenkin tarvita, kun pitää erottaa tappelevat oppilaat toisistaan.

– Tällöinkin pitää muistaa, että opettajan on toimittava koulua koskevien lakien ja opettajan eettisten periaatteiden mukaan, Niemi sanoo.




Olen useassakin kirjoituksessani pohtinut opettajan kosketusta oppilaaseen. Opettajan kosketus ei ole tasa-arvoista, naisopettajan kosketus, halaaminenkin, on sallittua. Miesopettajan kosketus voidaan helposti mieltää seksuaaliseksi, vaikka vain taputtaisi tyttöoppilasta hartioille kannustustaakseen tai lohduttaakseen tyttöä.

Olen jo aikoja sitten päättänyt, etten liiemmin oppilaita koskettele. Taputan kyllä oppilasta hartioille, kun olen halunnut kannustaa. Auttamistilanteet ovat erikseen, on pakko koskettaa, kun laitetaan laastaria tai sidettä. Mutta takuulla en halaile oppilasta.

Miesopettajat joutuvat nopeisiin tilanteisiin esim. silloin, kun kaksi poikaa tappelee rajusti välitunnilla. Puhe tai kehotus ei aina auta. Valvovan opettajan on mentävä väliin, ettei satu isoja vahinkoja.

Onneksi nyt Opetusalan eeetinen neuvottelukunta on tehnyt selkeitä linjauksia, joihin opettajat arkityössään voivat nojata.

Iltalehdessä on jo muutaman päivän ollut esillä video, jossa miesopettaja taltuttaa toista oppilasta hakanneen oppilaan. Iltalehti myös haastatteli opettajaa.


Kuuntelin salolaisen opettajan tilanneselostuksen. Opettaja näyttää toimineen loogisesti annettujen ohjeiden mukaan. Salolainen opettaja toimi hämmästyttävän ammattitaitoisesti, koska pystyi panemaan ison poikaoppilaan maahan ja rauhoittamaan hänet ilman haavereita. 

Opettaja oli varmasti etukäteen tehnyt jonkinlaisia mielikuvaharjoituksia, koska hän pystyi noin harkittuun toimintaan. Moni opettaja vastaavassa tilanteessa olisi voinut mennä paniikkiin ja olla tekemättä yhtään mitään, tai toisaalta olisi käyttänyt liikaa voimaa ja oppilas olisi loukkaantunut.

Pidän hyvin epäeettisenä sitä, että iltalehdet tällaisia videoita julkaisevat. Vielä epäeettisempää on Iltalehden jutun kysymys toimiko opettaja oikein. Ikäänkuin opettaja laitetaan kansantuomioistuimeen ihmisten arvioitavaksi, jotka eivät tiedä opettajan työstä juuri mitään. Kysymys toimiko opettaja oikein vihjaa suoraan siihen, että opettaja teki väärin.

Opettajia pitää alkaa kouluttaa, kuinka toimitaan rauhoitustilanteissa tai luokasta poistamistilanteissa. Olisi hyvä tietää esim. miten houldataan oikeaoppisesti. 

Onneksi pahat tilanteet ovat harvinaisia. En ole urani aikana joutunut pahoihin paikkoihin kuin kerran tai pari.

Kannattaa lukea Opetusalan neuvottelukunnan ohjeet kokonaisuudessaan, samoin opettajan eettiset periaatteet.

Matematiikan osaamisen taso on hiipunut

$
0
0
22.9. Yle 

Tohtori: Opiskelijoille joudutaan opettamaan yliopistossa peruslaskutaitoja

– Ei ole tavatonta tavata opiskelijaa, jolla on peruslaskutaitojen kanssa ongelmia. Onneksi pystymme täällä siihen jonkin verran puuttumaan. Erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisnuorten matemaattinen osaaminen ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan ovat olleet laskussa, kertoo Savonlinnan kampuksen johtaja tohtori Timo Tossavainen.

– Laskimet ovat yleistyneet, ja ihmisillä on aina älypuhelimet mukanaan. Näyttää siltä, että ihmiset eivät koe tarvetta enää osata itse, kun asiat voi tehdä koneella. Tämä on tietysti liian kapea ajatus, koska matematiikka on myös ajattelutaitoja. Niiden kehittämiselle olisi erityistä tarvetta, Timo Tossavainen pohtii.

 
Surkeaakin surkeampia laskupäitä (Properuskoulu 13.1.2013) 

Vaikka matematiikka on myös ajattelutaitoja, kyllä peruslaskulaskutaidotkin on osattava. En voi millään ymmärtää, jos ylioppilas ei hallitse yksinkertaisia peruslaskutoimituksia.

Tohtori Timo Tossavainen toteaa, että suomalaisnuorten matemaattinen osaaminen ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan ovat laskeneet erityisesti kymmenen viime vuoden aikana. Alakoulussa oppilaat ovat onneksi vielä kiinnostuneita, sillä monelle lapselle matematiikka on lempioppiaine.

Mutta yhdyn täysin Tossavaisen ajatuksiin, matematiikan osaamisen taso on laskenut niin, että hävettää.

Mitä syitä tason laskuun voisi olla?

Miksi matematiikan osaamisen taso on laskenut juuri viimeisen kymmenen vuoden aikana?

Tossavainen mainitsee laskimet ja älypuhelimet. 

Näin varmaan on yläkouluissa ja lukioissa, mutta alakouluissa koneita ei juuri käytetä, ja silti peruslaskuja ei hallita entiseen malliin. Osalle viitos- ja kuutosluokkalaisille jopa kertotaulun osaaminen tuottaa tuskaa. Ennen oli itsestään selvää, että kaikki osasivat kertotaulun mennessään yläkouluun.

Matematiikassa kynä ja paperi ovat edelleen täyttä rautaa. Ruutupaperi ei anna armoa peruslaskujen suhteen.

Jossain vaiheessa tuntui jopa siltä, että peruslaskutaitoja halveksittiin, se on nyt vain sitä laskentoa, matematiikka on ajattelua. Mutta monelle peruskoululaiselle peruslaskujen laskeminen vaatii paljon ajattelua ja muistamista.
 
Peruskoulussa on opettettava perusasioita. 

Matematiikassa ei voi harrastaa porrashyppelyä, koska lähes kaikki uusi perustuu jo ennen opittuun. On edettävä järjestelmällisesti ja loogisesti. Oikotietä onneen ei ole.

Toinen asia, jota on pitkään halveksittu, on ulkoaoppiminen. Mielestäni yhä edelleen esim. kertotaulu pitää opetella ulkoa, vaikka runnaten. Jos ei osaa kertotaulua, ei opi jakolaskuakaan.

Myös päässälaskua tarvitaan, koska se kehittää ajattelua ja pitää aivot vireessä. Oppilaiden olisi hyvä osata vaativiakin päässälaskuja, olisi kyettävä osittamaan sekä käyttämään aivojen välimuistia, esim. 23 x 72.

Väittäisin sittenkin, että laskutaitoa mahottaa enemmän viihdepelit kuin laskimet. Viime vuosina viihdepelien pelaamisen kasvu on räjähtänyt, kun lapsilla on kännykät koko ajan mukana. Viihdepelit palkitsevat pelaajansa nopeasti, kun taas matematiikka vaatii pitkäjänteistä ajattelua ja keskittymistä. 

Olen aikaisemmin kirjoittanut aivosähköhäiriöistä, saadaan liikaa audiovisuaalisia ärsykkeitä. Jos koko ajan leikitään koneilla, on selvää, että ei sitä kunnolla jaksa paneutua keskittymistä vaativiin laskutehtäviin, vaan pää menee sekaisin. Johan väsymys painaa päälle.

Entä vaatimustaso? Vaadimmeko me oppilailta riittävästi? Jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan vanha sanonta sopii hyvin matematiikkaan. 

Entä arviointi? Annammeko väärän signaalin oppilaille antaessamme kaseja liian lepsusti? Pitäisikö seiska palauttaa kunniaan?

Entä tabletit? Luullaan, että ne ovat avain kaikkeen oppimiseen. Niin, vaikka oppiminen on välillä leikkiä, välillä pitää ponnistella, tehdä työtä ja yrittää parhaansa.

Olemmeko tekemässä koulusta jonkinlaista viihdelaitosta? Paraikaa luokkia sisustellaan uuden oppimiskäsityksen mukaan liikuteltavilla pöydillä ja värikkäilä sohvilla. Opettajia usutetaan panemaan oppilaansa opiskelemaan pitkin koulun käytäviä ikään kuin oppiminen siitä paranisi.

Unohdetaan tyystin, että erityisoppilaita on voimalla integroitu luokkiin. Myös maahanmuttajataustaisten oppilaiden määrä kasvaa rajusti.  

Hei, sitä hulinaa koulunkäytävillä, veikkaan minä. 

Todennäköisesti oppimisen taso tulee laskemaan entisestään. 

Kaikki kiiltävä ei välttämättä ole kultaa

$
0
0

Laitan Jari ja Timo Salmisen kirjoituksen tänne kokonaisuudessaan. Kaikki eivät ole kirjoitusta lukeneet, vaikka olisi pitänyt. Kaikille ei tule kotiin Helsingin Sanomiakaan. 

Pidän kirjoitusta erittäin hyvänä.

Jostain syystä Salmisten kirjoitus on jäänyt vähälle huomiolle. Voi olla, että syy on ajankohdassa, opettajat ovat toukokuun loppupäivinä väsyneitä ja valmiita kevätlaitumille. Voi olla myös, että kirjoitusta ei ole nostettu keskusteluun, koska Salmisten ajatukset eivät välttämättä edusta kasvatuskeskustelun valtavirtaa.

Arvoisat lukijani, lukekaa Salmisten kirjoitus ajatuksella. 

Minulla ei ole juuri kommentoitavaa. Ei tarvitse, koska yhdyn kaikkeen, mitä Salmiset kirjoittavat.


29.5. HS Pääkirjoitus


Yleissivistävän koulun kehittämiseksi laadituissa ohjelmissa on viime aikoina painotettu liikaakin digitalisaatiota. Vaikka oppimistuloksista ei ole kunnon tutkimusnäyttöä, tietotekniikan avulla aiotaan kehittää aiempaa syvempää tiedonkäsitystä, kriittistä ajattelua, kokonaisuuksien ymmärtämistä ja yhteisöllistä oppimista.

Uuden teknologian taitoja on toki harjoiteltava, ja myönteisen yhteisöllisen opiskeluilmapiirin luominen on ollut pitkään koulussa tavoitteena. Liian vähälle huomiolle ovat kuitenkin jääneet jotkin nykykoulun perusongelmat, joilla saattaa olla vakavia pitkän aikavälin seurauksia. Koulujen perustehtävästä huolehtimisen merkitys on heikentynyt ja vaatimustaso on laskenut. 

Selvitysten mukaan opiskelun käynnistyminen kestää oppituntien alussa usein liian kauan, työrauhassa on parannettavaa eikä kotitehtäviäkään ilmeisesti anneta riittävästi. Koulutyön painopiste on ollut liikaa kivassa puuhastelussa ja liian vähän pitkäjänteisessä opiskelussa.

Erityisen huolestuttava tilanne on matematiikan opetuksessa. Matematiikan ja luonnontieteiden osaamista mittaavan TIMSS-selvityksen mukaan suomalaisten oppilaiden osaaminen huononi selvästi vuosien 1999 ja 2011 välillä. Outoa on, että vuoden 2015 TIMSS-arviointiin Suomesta osallistuvat vain alakoulun neljänsien luokkien oppilaat, mutta suomalaiset kahdeksasluokkalaiset eivät enää ole vertailussa mukana. Pelätäänkö, että uusi arviointi heikentäisi aiempien Pisa-tutkimusten Suomen koululaitokselle tuomaa hyvää mainetta ja brändiä? 

Suurin lupauksin lanseerattu uudistus on niin sanotun ilmiöpohjaisen oppimisen edistäminen. Tämäkään pyrkimys ei perustu siihen, että ilmiöpohjaisen opetuksen avulla olisi saatu pitkäkestoisia kokeilu- ja tutkimusnäyttöjä oppimistulosten paranemisesta. Kyseessä on pikemminkin teoreettinen malli, jota aiotaan testata oppilailla.

Tämän seurauksena koulujen väliset erot voivat kasvaa, sillä mahdollisuudet antaa ilmiöpohjaista opetusta vaihtelevat suuresti eri kouluissa. Suurin osa nykyisistä opettajista ei ole saanut koulutuksessaan valmiuksia ilmiöpohjaiseen opetukseen. Niinpä oppilaslähtöisinä projekteina käsiteltävät oppisisällöt saattavat hajota sattumanvaraisiin suuntiin, jolloin systemaattinen oppiminen heikentyy. 

Jos opetuksessa on yhä vähemmän yhteisiä sisältökriteerejä, ilmeinen seuraus on, että peruskouluissa vaaditaan kansallisten tasokokeiden käyttöönottoa. Myös Suomen Pisa-tulosten heikkeneminen lisäisi vaatimuksia OECD-maissa yleisten tasokokeiden käyttöönotosta.

Tutkimusten perusteella arvosanojen ja todellisen osaamisen välillä on liian suuri hajonta. Koulu- ja jopa oppilaskohtainen ilmiöpohjainen opetus voi lisätä käsiteltävien oppisisältöjen eriytymistä ja heikentää siten perusasioiden hallintaa. Pian kenelläkään ei ole tietoa siitä, mitä peruskoulussa on opittu. 

Jo nyt lukio-opetukseen valmentautuminen on vaikeutunut, vaikka peruskoulu on osalle oppilaista liian teoreettinen. Opetuksen eriyttäminen vaatimustason perusteella tuomitaan kuitenkin usein epätasa-arvoa tuottavaksi ratkaisuksi.

Peruskoulussa yhä useampien oppilaiden taidot jäävät asetetuista tavoitteista. Osalta lukioon päässeistäkin jää lukion edellyttämä osaamistaso saavuttamatta.

Etenkin niiden, jotka ovat huolissaan tasa-arvoisen koulutuksen vaarantumisesta, tulisi herätä. Kun peruskoulun vaatimustaso laskee, se saa varakkaaseen sivistyneistöön kuuluvat huolestumaan lastensa oppimisesta ja lisää maksullisen lisäopetuksen houkuttelevuutta. Vähävaraiset vanhemmat eivät voi hankkia lapsilleen vastaavaa jatkokoulutuspaikkoihin pääsyä helpottavaa tukea, ja osa Suomen lahjakkuuspotentiaalista jää hyödyntämättä. 

Eri alojen kunnolliset perustaidot ovat jokaiselle kansalaiselle välttämättömyys. Parhaiten perustaidot saavutetaan systemaattisen harjoittelun tuloksena. 

Huipulle eteneminen – esimerkiksi kansainvälisesti merkittävien innovaatioiden tekijäksi – edellyttää vieläkin kovempaa työskentelyä.

Jari Salminen ja Timo Salminen

Jari Salminen on kasvatustieteen dosentti Helsingin yliopistossa. 
Timo Salminen on lehtori Oulunkylän yhteiskoulussa.

Tajunnanvirtaa taide- ja taitoaineiden arvostelusta

$
0
0
12.10.  HS


Koululiikuntaa ei pitäisi arvioida numeroilla, sillä huonot arvosanat syövät itsetuntoa.

Toisaalta kiitettävä liikuntanumero voi olla oppilaan todistuksessa ainoa hyvä numero.

Näin perustellaan eri kantoja kysymykseen, pitäisikö koulujen taito- ja taideaineita arvostella numeroilla. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on ehdottanut numeroista luopumista liikunnassa, musiikissa, kotitaloudessa, käsitöissä ja kuvataiteissa.

"Pitääkö kenenkään saada kuutosta liikunnasta? Miksi se on kasvun ja oppimisen kannalta tärkeää?" hän kysyy.

"Kukaan ei tarvitse huonoimpia numeroita luovuusaineissa. Ne ovat rampauttavia."


Taide- ja taitoaineiden numeroarvostelu pulpahtaa säännöllisin väliajoin keskusteluun, toiset ovat puolesta, toiset vastaan.

Kuten lukijani arvaavatkin (tai tietävät), olen TT-aineiden (taito- ja taideaineet) numeroarvostelun puolesta.

Puhutaan paljon TT-aineiden numeroarvoastelun vaikutuksesta oppilaan itsetuntoon. 

Voidaan myös ajatella, mikä on esim. matematiikan numeron merkitys oppilaan itsetuntoon. Matematiikka vaatii paljon työtä, mutta kympin oppilaat ovat usein myös matemaattisesti lahjakkaita.

Samalla tavalla kuten TT-aineen heikko arvosana, niin myös matematiikan heikko arvosana vaikuttaa lapsen itsetuntoon. 

Väittäisin, että heikko matematiikan arvosana on rampauttavampi kuin heikko TT-aineen arvosana. Oppilas voi luulla olevansa tyhmä, mutta harva esim. liikunnasta heikon arvosanan saanut kokee olevansa tyhmä.

Ja miksi musiikissa tai kuvataiteessa lahjakkaalta oppilaalta pitäisi evätä kymppi, kun matemaattisesti lahjakas oppilas sen kympin saa?

"Oppilas, joka ei menesty lukuaineissa, mutta saa hyvän arvosanan kuvataiteessa, kokee, että hänellä on arvokas ja arvostettu taito", sanoo Kuvataideopettajat ry:n puheenjohtaja Anna Linna. (HS 12.10.)

Olen samaa mieltä kuin Anna Linna.

Olen tyyppiesimerkki Anna Linnanoppilaasta, joka ei menesty lukuaineisssa

Olen myöhäisherännäinen, mitä säntillisen opiskelun suhteen tulee. Kun kävin oppikoulua ja lukiota, koin, että minulla on muutakin tekemistä kuin jokapäiväinen pänttääminen ja läksyjen lukeminen. Luin kokeisiin edellisenä iltana, ja numerot olivat sen mukaisia.

Kuvataide ja ainekirjoitukset pitivät minut elossaEn saanut todistukseen kymppejä käytöksen lisäksi kuin kuviksesta ja kaunokirjoituksesta. Luin kyllä viime tinkaan ennen ylioppilaskokeita. Nykymuotoinen kurssimuotoinen opiskelu olisi ollut minulle murhaa niin kuin se nyt monelle pojalle on.

Kaikki oppiaineet ovat yhtä tärkeitä, niitä pitää arvostaa yhtälailla. Olisi peräti kummallista, että toista oppiainetta arvostetaan numeroarvostelun avulla, mutta toista ei. Oppilaat kokisivat, että oppiaineet, joista ei saa numeroa, ovat pelkkiä hanttiaineita.

Käytännössä TT-aineissa oppilasta kannustetaan enemmän kuin lukuaineissa. TT-aineissa oppilasta palkitaan enemmän yrittämisestä, kun taas lukuaineissa arvioidaan tulosta eli numero annetaan enemmänkin kokeiden perusteella. 

Kun oppilaat menevät yläkouluun, korostan heille, että heidän pitää osata jo pikkuisen taktikoida ja laskea oppiaineiden keskiarvoja. Jos oppilas on heikko esim. matematiikassa ja muissa lukuaineissa, keskiarvoa pitää nostaa muilla oppiaineilla. 

Sanon oppilaille:

Jos saat matikassa vitosen, huolehdi siitä, että saat esim. kotitaloudesta ja liikunnasta vähintään kasit. Olet silloin plussan puolella. Peruskoulun päättötodistus ei ole mitään vessapaperia, pyrit sillä lukioon tai ammattikouluun.

Pitää muistaa, että numeroarvostelu on oppilaan oikeusturvaa. 

Arviointikeskustelut, vanhempainvartit, ovat rautaa. Käytännössä vartit ovat vähintään puolituntisia. 

Joidenkin oppilaiden kohdalla keskustellaan enemmänkin, kun tehdään henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevia suunnitelmia (melkoinen sanahirviö siis, siksi käytetään tuttavallisemmin lyhennettä HOJKS).


Kannatan:

1.-3. lk - selittävä, pelkkä sanallinen arvostelu

4.-8 lk - numeroarvostelu sanallisella selitteellä

Sanallisella selitteellä voidaan kannustaa oppilasta parantamaan suoritustaan. Sillä voidaan myös kertoa, millaisella panostuksella oppilas on saanut numeronsa.

Otetaan pari esimerkkiä, oppilaat saavat saman numeron, mutta panostus on ollut erilainen.

8 - Olet yrittänyt kovasti ja yrityksesi on tuottanut hyvää tulosta, kun numerosi on noussut. Nyt hallitset peruslaskut kunnolla. Vielä, kun jaksaisit panostaa lisää prosenttilaskuun.

8 - Olet matemaattisesti lahjakas oppilas, mutta pystyt parempaan. Asenteesi on heikko, mikä näkyy selkeästi sekä läksyjen tekemisessä että tuntiaktiivisuudessa. Jos et paranna asennettasi, numerosi on vaarassa pudota seiskaan.

9. lk - pelkkä numeroarvostelu

Peruskoulun päättötodistuksella pyritään jatko-opintoihin.


Niin, mutta eikö se liikunnan kymppi tehnyt gutaa Teemu Selänteelle? Ties vaikka ilman sitä liikunnan kymppiä Teemu olisi voinut kokea itsensä huonoksi.
Viewing all 365 articles
Browse latest View live