Aloitin tänään hauskat puolituntiset eli arviointikeskustelut oppilaan ja huoltajien kanssa.
Minulla on kuudes luokka, jota olen opettanut ekasta luokasta alkaen. Opettajan kannalta kuudenteen luokkaan kuuluu olennaisena osana luopuminen. Mutta samalla on katsottava tulevaisuuteen, on puhuttava yläkoulun tuomista haasteista ja elämän valinnoista.
Yhteiskunnallinen kehitys on jo tovin aikaa ollut sellaista, että heikot sorretaan elontielle ja vahvat sen kuin porskuttaa. Voittajia juhlitaan, häviäjille ei tarjota edes soppaluuta.
Olen laittanut ennenkin kuutosia yläkouluun, mutta koskaan ennen en ole pohtinut asioita kuten nyt tänään pohdin. Keskustelussa erään luottavaisen ja kirkassilmäisen oppilaan kanssa käytin jalkapallovertauksia:
"Sinun pitää löytää oma vahvuutesi, niin saat aikaan maaleja".
"Sinun pitää tilkitä vasen laitasi, muuten vastustaja painaa sieltä sutena läpi. Vastustaja etsii ensin aina heikot kohdat".
Otan esimerkiksi oman elämäni. Elin aikaa, jolloin ei juuri tarvinnut taistella. Kun koulua kävi säädyllisesti, pääsi opiskelemaan. Kun opettajan paperit sai käteen, sai töitä.
Kaikki saivat silloin töitä, jos niin halusivat.
Nyt kaikki eivät saa töitä, vaikka taskussa olisi minkälaiset paperit tahansa. Kokeneita ja osaavia työntekijöitä potkitaan töistä noin vain.
Tulevaisuudessa kaikki eivät voita. Osa häviää pahasti.
Kasvattaako peruskoulu lapsia oikeaan tulevaisuuteen?