25.11. Vantaan Sanomat
Nuorten äidinkielen osaaminen on tutkimusten mukaan entistä heikompaa, ja arvion mukaan jopa pari tuhatta nuorta läpäisee peruskoulun ilman kunnollista lukutaitoa. Tutkijan mielestä tilanne ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, sillä perinteisen kieliopin rinnalle on noussut yhä vahvemmin kielenkäytön tilannetaju – ja sen nuoret hallitsevat.
Suomen kielen tutkija ja opettaja Lari Kotilainen sanoo, että äidinkielen osaamiseen on tullut kuoppa. Suomensuojelija-blogia pitävä Kotilainen ei kuitenkaan pidä sitä isona ongelmana – ainakaan vielä.
Syyksi kielitaidon rapistumiseen on nimetty muun muassa nettikeskustelut ja pikaviestintä.
– Haasteena on se, että nuorten pitäisi lukea enemmän yleiskielistä tekstiä, Kotilainen sanoo.
Äidinkielen hyvä osaaminen ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan kielioppia tai yhdyssanoja, vaan myös kielen käyttämistä eri tilanteissa. Kielikellon päätoimittajana toimiva tutkija Riitta Eronen Kotimaisten kielten keskuksesta pitää nuorten kielitaitoa monimuotoisena.
Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus tutki yhdeksäsluokkalaisten osaamista, oppimistaidot ovat romahtaneet kymmenessä vuodessa. Oppimistaitoja ovat päättelykyky, luetun ymmärtäminen ja matemaattinen ajattelu.
Pisa-romahduksen syitä (Properuskoulu 14.11.)
Tuoreimmat Pisa-vertailun tulokset julkaistaan 3. joulukuuta.
Hyvin vähälle huomiolle on jäänyt, että tutkitut ysiluokkalaiset ovat syntyneet silloin, kun tietokoneet alkoivat toden teolla yleistyä Suomessa. Ko. ysiluokkalaiset ovat diginatiiveja.
Luetun ymmärtäminen on oppimisen avaintaito.
Minä olen kyllä huolestunut, jos kielitaito rapistuu ja lukutaidottomuus yleistyy. Jos lapsi ei ymmärrä lukemaansa, opiskelusta tulee jatkuvaa kivirekeä. Jos ihminen ei aikuisena ymmärrä lukemaansa, ollaan kuin lastu lainehilla, helposti vietävissä ja hallittavissa.
Jollakin ilveellä kaikki lapset on saatava innostumaan lukemisesta. On selvää, että lukemisen innostus lähtee kodeista. Isän ja äidin malli on tärkeä. Kaikille ei tule kotiin enää lehden lehteä.
Olen pitkään miettinyt kirjallisuuden osuutta äidinkielen opetuksessa. Äidinkielen opetus nykyään on yhtä sälää ja sillisalaattia. Äidinkielen opetussuunnitelma on suorastaan skitsofreeninen. Alakoulussa ei ole tuntijakoon määrätty esim. tietotekniikkaa (oppiaineena) ollenkaan ja monia äidinkielen tunteja kuluu tietotekniikan opiskeluun.
Olen pitkään miettinyt kirjallisuuden osuutta äidinkielen opetuksessa. Äidinkielen opetus nykyään on yhtä sälää ja sillisalaattia. Äidinkielen opetussuunnitelma on suorastaan skitsofreeninen. Alakoulussa ei ole tuntijakoon määrätty esim. tietotekniikkaa (oppiaineena) ollenkaan ja monia äidinkielen tunteja kuluu tietotekniikan opiskeluun.
Olen ajatellut, että parhaiten kirjallisuuden asemaa parannettaisiin palauttamalla kirjallisuus oppiaineeksi.
Äidinkieli jaettaisiin kahtia, äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Äidinkieleen kuuluisi kieliopit ja muut tekniset äidinkielen osat kuten käsiala ja oikeinkirjoitus. Kirjallisuuteen kuuluisi kirjallisuuus, luova kirjoittaminen ja draama.
Tuntijakomalli alakoulussa voisi olla: kolme äidinkieleen ja kaksi kirjallisuuteen.
Opettajat alkaisivat panostaa uudelleen kirjallisuuden opetukseen ja samalla kirjallisuuden opetuksesta tulisi systemaattisempaa. Erillinen kirjallisuuden arviointi toisi pontta kirjallisuuden opiskeluun.
Opettajat alkaisivat panostaa uudelleen kirjallisuuden opetukseen ja samalla kirjallisuuden opetuksesta tulisi systemaattisempaa. Erillinen kirjallisuuden arviointi toisi pontta kirjallisuuden opiskeluun.
Mielenkiintoista on, että joidenkin oppiaineiden oppikirjoista on tehty kuvakirjoja. Selailin tänään viidennen luokan historian oppikirjaa, tekstin osuus joissakin kappaleissa on todella vähäinen. Ymmärrän, että oppilaiden pitää osata lukea myös kuvia, mutta kuinka lapsi voi oppia ymmärtämään lukemaansa, kun tekstiä on niin vähän?
Nykyoppikirjojen tekstiosuudet ovat kuin jonkinlaisia informaatiolaatikoita, luetellaan faktoja perä perään. Ei sellaista tekstiä ole hauska lukea. Mielikuvitusta ei juuri ole käytetty.
Nykyoppikirjojen tekstiosuudet ovat kuin jonkinlaisia informaatiolaatikoita, luetellaan faktoja perä perään. Ei sellaista tekstiä ole hauska lukea. Mielikuvitusta ei juuri ole käytetty.
– Tällä hetkellä ongelmana on muun muassa se, että nuoret eivät pysty perustelemaan asioita vaan argumentointi on hukassa, sanoo suomen kielen tutkija Lari Kotilainen. (Vantaan Sanomat 25.11.)
Tämä näkyy hyvin reaaliaineiden kokeissa. Oppilaat käyttävät puolikkaita virkkeitä, päälause voi puuttua kokonaan:
koska sillä on valkoinen turkki